 |
| Jäähyväiset Einolle / Johanna Ervast. 2008. 190 sivua |
Johanna Ervastin kirja
Jäähyväiset Einolle on surullinen, koskettava, kauhea kirja joma kuitenkin antaa paljon jos sen kykenee lukemaan. En ole ikinä itkenyt yhtä paljon kirjaa lukiessani, paha olo jäi päälle kauaksi aikaa lukemisen jo loputtua.
Jäähyväiset Einolle on tositarina siitä, millaista on kun oma lapsi äkkiä sairastuu ja kamppailee elämästään. Johanna Ervast kuvailee tunteitaan ja ajatuksiaan, kertoo kuinka koko perheen elämä muuttuu kertaheitolla kun kolmevuotias Eino-poika sairastuu yhtäkkiä aivoverenvuotoon. Kirja käy läpi äidin ajatuksia ja tunteita, syyllisyydentunnetta - olisiko kaikki mennyt toisin jos Einon sairastuminen olisi huomattu aiemmin, miksi tämä kauheus tapahtuu juuri tälle perheelle. Ervast on ammatiltaan pappi ja käy myös läpi suhdettaan Jumalaan. Byrokratia, sairaalan hoitosysteemit, lääkäreiden ja vanhempien erimielet lapsen hoidosta tulee myös esiin.
Jäähyväiset Einolle on todella surullinen ja kauhea kirja. Tällaista ei saisi tapahtua kenellekään, pienen lapsen elämä ei saisi päättyä näin aikaisin, vanhempien ei pitäisi tarvita käydä läpi tällaisia tapahtumia. Ahdistava, surullinen, järkyttävä lukukokemus, mutta myös todella opettava. Vaikka Einon tarina ehkä on harvinainen, on se täysin mahdollinen ja voi tapahtua kenelle tahansa. Suosittelen kuitenkin kirjan lukemista jos siihen kykenee. Kielellisesti ja niin kuin kirjana en osaa tätä arvostella, kieli on ihan tavallista mutta tapahtumien ja sisällön kohdalta opettava kirja.
ps! Laitoin blogiin uuden kategorian, "fakta" jonka alle listaan kaikki tositarina-kirjat sekä mahdolliset tietokirjat.
Olen vähän niinkuin puolittain halunnut lukea tämän kirjan jo pitkään, ja joskus aiemmin olisin niin tehnytkin. Mutta nyt kun itselläni on lapsi joka on juurikin pian kolmevuotias, niin en vaan voi.
VastaaPoistaSatu, ymmärrän todella hyvin että kun omia lapsia on, ei pysty lukemaan tämän tyylistä kirjaa!
VastaaPoistaVähän sama minulla. Varmasti tärkeä kirja, mutta kahden pienen äitinä voisi olla vähän liikaa. Lisäksi saattaisi häiritä kristityn ihmisen Jumala-suhteen mietiskely, kun oma elämänkatsomus on erilainen. Tai no, ei häiritä, mutta se ei välttämättä olisi kovin kiinnostavaa. Etenkään jos siitä jumalasta haetaan syitä tai oikeutusta tapahtuneelle. Mutta se on sen sijaan hyvä, jos omasta uskostaan saa voimia jaksaa tuollaisen koettelemuksen.
VastaaPoistaKaroliina
Karoliina, ymmärrän hyvin. Minäkin hieman ihmettelin tuota Jumalasuhteen kuvausta ja mietiskelyä. Kyseisessä tapauksessa en oikein ymmärtänyt kuinka lapsensa menettänyt äiti vain sai kaikesta tapahtuneesta lisää uskoa jumalaan, eikä päinvastoin....
VastaaPoistaKuulostaa omalla tavallaan mielenkiintoiselta kirjalta, mutta pienen lapsen äitinä pelkää menettämistä välillä liikaa ilman pahimpien asioiden lukemistakin..
VastaaPoista