tiistai 26. lokakuuta 2010

Kutsumus

Kutsumus / Kreetta Onkeli. Sammakko, 2010. 237 sivua.

 Kutsumus on ensimmäinen Kreetta Onkelin kirjoittama teos jonka luen. Ihastuin Onkelin sujuvaan, napakkaan kieleen. Lyhyet lauseet toi kieleen sellaista dynamiikkaa ja tempoa josta todella pidin. Kirja kertoo kirjailija- ja kustannusmaailmasta. Sanelma Salminen aloittaa kirjauransa nuorena kirjakustantamon esilukijana. Kirja seuraa Sanelman elämää nuoresta, itseään etsivästä naisesta keski-ikäiseksi yksinhuoltajaäiti/kirjailijaksi. Kirjailijana Sanelma ei ansaitse erityisen hyvin, hän lainaa rahaa, ryyppää ja rellestää kirjailijaystävänsä Gunnevi Björkenheimin kanssa. Sanelma kertoo tarinaansa minä-muodossa ja kirjan tapahtumia sen enemmä paljastamatta sanon vain, että tapahtumat kertovat kirjailijoista ja kirjailijamaailmasta. Kirjan kautta en saanut erityisen hyvää kuvaa kirjailijoiden elämästä, vaikuttaa siltä, että kirjailijana itsensä elättäminen ja muutenkin kirjailijana eläminen ei ole erityisen helppoa - ainakaan Suomessa.

"Kirjailijan elämässä valveen ja unen raja on epätarkka. Todellisuuteen työntyy kuvitelmia, ja unelmat kasvavat tosiasioista. Kirjailija ei nuku syvästi. Hän ei myöskään ole täysin hereillä. Hän on aistit auki. Elämä lähettää häneen nurjaa ohjelmaansa. Pyysi kirjailija sitä tai ei. Kirjailija ei ole koskaan kiinni." (s. 225)

Romaanin nimi Kutsumus viittaa siihen, että kirjassa mainitaan useasti kirjailijan ammatin olevan kutsumusammatti. Tarinallisesti Kutsumus ei ehkä ole mikään huippuromaani, mutta Onkelin kieleen ihastuin todella kovasti! Juuri se jo alussa mainitsemani lyhyiden lauseiden dynamiikka, kielen dynamiikka teki lukemisesta miellyttävää ja nopeaa. Kutsumus oli kiva välipalakirja ja kirjamaailmasta kiinnostuneille ehdottomasti suositeltava!

***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.