Puolinainen / Lisa Genova
WSOY, 2012. 333 sivua.
Alkuteos: Left Neglected, 2011.
Suomentanut: Leena Tamminen
Kannen kuva: Marco Scataglini/Fennopress
Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta
Ihastuin Lisa Genovan romaaniin Edelleen Alice joka oli koskettava ja kaunis kertomus Alzheimerin tautiin sairastuvasta naisesta ja tämän elämästä. Genovan uutuus, Puolinainen, oli siis ehdottomasti lukulistallani ja odotin kirjalta paljon. Puolinainen kertoo Sarahista joka on ahkera, tunnollinen ja hurjasti työtä tekevä kolmen lapsen äiti. Sarah työskentelee arvostetussa yrityksessä, tekee ylipitkiä työpäiviä ja jatkaa työntekoa vielä iltaisin kotona saatuaan lapset nukkumaan. Sarah rakastaa toki lapsiaan ja aviomiestään, mutta työ on vähintään yhtä tärkeää kuin perhe-elämä. Sarah haluaa kaiken: menestystä ja arvostusta työpaikallaan ja onnellisen perhe-elämän.
Koko Sarahin elämä heittää kuperkeikkaa, kun hän ajaa kolarin työmatkallaan. Sarah saa aivovamman, joka aiheuttaa vasemmanpuolisen neglectin. Sarah ei ole tietoinen vasemmasta puolestaan, ei vartalonsa vasemmasta puolesta, ei ruokalautasen vasemmasta puolesta, koko vasemmanpuolimmainen näkökenttä puuttuu. Vammansa vuoksi Sarahin elämä vaikeutuu ja ennen niin aktiivinen ja energinen Sarah saakin nyt opetella elämän perusasioita uudelleen. Vamma aiheuttaa paljon vaikeuksia, mutta muuttuu lopulta pelastukseksi.
Puolinaisen aihe on kiehtova ja kiinnostava. Genova on neurotieteiden tohtori ja tietää ehdottomasti mistä kirjoittaa. Neglect on uskomaton seuraus aivovammasta, ja Puolinainen antaa vaivasta todentuntuisen ja uskottavan kuvan. Kirjan kieli on vaivatonta ja sujuvaa ja kirja oli nopealukuinen. Kirjan henkilöhahmot tulivat läheisiksi, mutta ärsyynnyin moneen kertaan etenkin päähenkilö Sarahiin. Välillä minusta tuntui, ettei Sarahin käytös ja reaktiot oikein sopineet yhteen tapahtumien kanssa. Sarah reagoi aivovammaansa, koko onnettomuuteen ja elämänmuutokseen välillä rasittavan naiivisti ja lapsellisesti. Etenkin kirjan alussa ärsyynnyin Sarahin käytökseen ja hurjaan stressaamiseen. Halusin ravistaa naista, saada hänet lopettamaan stressaamisen, vähentämään töitään ja keskittymään enemmän perheeseensä.
Kirja käy välillä myös hieman pitkästyttäväksi, kun Sarahin lastensa kanssa käytyjä keskusteluja kuvaillaan sanatarkasti, Sarahin vessakäyntejä toistetaan monen rivin verran ja muutenkin vammautumisen jälkeisiä vaikeuksia kuvaillaan monta kertaa todella yksityiskohtaisesti. Edelleen Alice kosketti minua tätä kirjaa enemmän. Tarina tuli iholle eri tavalla kuin tämä ja kirja lähti näpsäkämmin vauhtiin. Puolinaisen aihe on kuitenkin kiinnostava ja tärkeä, kieli sujuvaa ja kirja imi minut vauhtiinsa melko nopeasti. Koko tarina ja Sarah henkilönä jäi kuitenkin hieman etäiseksi, ja olisin mielelläni lukenut enemmän Sarahin miehen ja lasten ajatuksia Sarahin vammautumisesta.
Vaikka en Puolinaiseen ihastunutkaan ihan yhtä paljon kuin Edelleen Aliceen, suosittelen kuitenkin Lisa Genovan kirjoja kaikille aiheesta kiinnostuneille. Genova kirjoittaa ammattimaisesti ja tarkasti, kuten neurotieteiden tohtorilta sopii odottaa.
⋆⋆⋆
Myös Tuulia on lukenut tämän.
Olen kyllä ihan samaa mieltä kanssasi. Pitkät selostukset syömisistä, juomisista, wc-käynneistä sekä tyhjänpäiväisistä keskusteluista olivat melko puuduttavaa luettua. Aineksia olisi ollut parempaan, vaikkei kirja missään nimessä huono ollutkaan. Pitäisi lukea tuo Edelleen Alice!
VastaaPoistaEdelleen Alice on kyllä parempi, suosittelen että luet sen! Eikä tämäkään tosiaan huono ollut, vähän etäiseksi vain jäi.
PoistaGenovan kirjat ovat kiinnostaneet minuakin, jo kauan on tehnyt mieli niihin tutustua. Tykkään kovasti myös tuosta kannesta. Aihe on tosiaan tärkeä. Siis lukulistalle tämäkin.
VastaaPoistaSuosittelen tutustumaan Genovan kirjoihin! Tärkeitä ja kiinnostavia aiheita, kiva jos päätyi sinunkin lukulistallesi :).
PoistaLisa Genova olikin minulle ihan uusi nimi, joka alkoi nyt kiinnostaa. Voisin kokeilla tämän Puolinaisen sijaan tuota mainitsemaasi Alicea ensin.
VastaaPoistaLue Alice ensin! Se on koskettava ja hieno kirja :).
PoistaSanna, minä olen niin hirveä Suorittaja, että olen kuin Sarah. Se tarkoittaa myös stressaamista, joten samaistuin Sarahiin sataa. Tosin Edelleen Alice on taiteellisesti ehjekmpi ja kauniimpi, vaikka kyseessä onkin Alzheimer. Puolinaisen ainoa heikkous olivat juuri puolenvälin liian tarkat selostukset ihan kaikesta, mutta lukuelämyksenä tämä oli minulle todella veret seisauttava.
VastaaPoista;). Alzheimer on hirveää, mutta kiehtovaa ja Alice oli jotenkin niin uskottava ja koskettava että se on minulle tärkeä kirja. Ja samaa mieltä olen kanssasi Puolinaisen heikkouksista!
Poista