Minä ja Kaminski / Daniel Kehlmann
Tammen keltainen kirjasto, 2013. 190 sivua.
Alkuteos: Ich und Kaminski, 2003
Suomentanut: Ilona Nykyri
Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla
Joululoman viimeiseksi kokonaan luetuksi kirjaksi jäi saksalaisen Daniel Kehlmannin viime vuonna suomennettu romaani Minä ja Kaminski. Tässä kirjassa on ehkä kaikkien aikojen ärsyttävin ja pollein päähenkilö, enkä voi muutenkaan sanoa nauttineeni tämän kirjan lukemisesta erityisen paljon...
Sebastian Zöllner on taidekriitikko, joka päättää kirjoittaa taiteilija Manuel Kaminskin elämäkerran. Hän lähtee tapaamaan salaperäistä sokeutunutta taiteilijaa tämän hulppealle kartanolle ja soluttautuu taiteilijan huusholliin tonkimaan vanhan, huonokuntoisen miehen elämää. Yllätyksiä paljastuukin, ja pian Zöllner ja Kaminski lähtevät kahdestaan reissulle, jonka Kaminski haluaa ehtiä tehdä vielä ennen kuolemaansa.
Minä ja Kaminski ei ollut minun kirjani. Päähenkilö Zöllner oli ensisivuilta lähtien niin itseään täynnä, niin ärsyttävä, että en pystynyt millään lukemaan kirjasta sivuakaan tuohtumatta. Mies oli sietämätön, enkä sen vuoksi pystynyt samaistumaan tai tuntemaan empatiaa häntä kohtaan. Taiteilija Kaminsikikaan ei lopulta oikein koskettanut minua millään tavalla, ja tämä johti siihen että minulle oli ihan se ja sama mitä miehille reissullansa oikein tapahtuu.
Taide ei myöskään kuulu suosikkiaiheisiini, enkä ymmärrä siitä oikein mitään joten paikoin muutaman sivun mittaiset selitykset taiteesta ja taidenäyttelyistä oli puuduttavia. Mutta tämähän ei ole sinänsä kirjan vika, vaan minun kiinnostuksenkohteeni vaan ovat täysin muualla kuin taiteessa.
Kirjan kielikin ärsytti hieman. Ihmisistä puhuttiin sanalla "se", mikä sai minun ihokarvani nousemaan pystyyn. Ohueksi, alle 200 sivun kirjaksi luin tätä myös ihmeellisen kauan ja suurella vaivalla. Huomasin ainakin hyvin, mitä minulle lukijana tapahtuu kun juoni ei vie mukanaan, henkilöt tai heidän kohtalonsa ei oikein kiinnosta (kuulostanpa empaattiselta ja ihanalta...), kirjan pääaiheet ei oikein nappaa ja kielessäkin on jokin ärsyttävä piirre. Tylsäksi pakkopullaksi menee lukeminen silloin, ainakin minun osaltani. Luin tämän loppuun vain siksi, että sivuja oli niin vähän ja siksi, että pidin Kehlmannin Maine-kirjaa ihan kelvollisena!
Koska minä en tästä kirjasta niin innostunut, eikä arvioni ole erityisen positiivinen haluan linkittää tähän Suketuksen myönteisemmän arvion kirjasta!
★★
Minäkin luin tämän hiljattain, ajattelin postailla loppuviikkosta tästä. :) Tykkäsin kirjasta, oikeastaan juuri siksi kun se päähenkilö oli niin ärsyttävä. Oli jotenkin virkistävä tapaus.
VastaaPoistaKiva kun tykkäsit! Ehkä minä olin väärällä tuulella tälle kirjalle ;).
PoistaZöllner on tosiaan yksi erikoisimmista kirjallisuudessa kohtaamistani henkilöistä ja aivan uskomattoman raivostuttava. Huh huh, vaikea uskoa, että vastaavia ihmisiä olisi oikeasti olemassa, mutta kyllä heitä vain on.
VastaaPoistaMinä jotenkin pidin se-pronominin käytöstä. Se kuvasti erinomaisen hyvin Zöllnerin vaikeaa suhdetta toisiin ihmisiin. Aikaa siihen tottumiseen toki meni, mutta ratkaisu on mielestäni perusteltu ja omaperäinen.
Kannattaa lukea Kehlmannilta Maailman mittaajat. Senkään päähenkilöt eivät mitään pulmusia ole, mutta huomattavasti siedettävämpiä kuin Sebastian Zöllner. ;)
Niinhän tällaisia tapauksia taitaa olla joo, valitettavasti! Ja se-pronominin käyttö sopi kyllä Zöllnerin tyyliin, mutta koska tyyppikin ärsytti niin taisi se se-kin ärsyttää minua niin paljon :D.
PoistaJospa seuraavaksi luen Kehlmannilta tuon Maailman mittaajat, se on kiinnostanut jo ennestään! :)
Kiinnostaisi lukea kirja juuri tuon päähenkilön takia, mutta jotenkin tämä ei ole houkutellut kamalan vahvasti. Ehkäpä jos joskus törmään tähän kirjastossa kokeilen. :)
VastaaPoistaKyllä minä olisin ihan pärjännyt ilman tämän lukemistakin ;).
PoistaKuvittele, minä jätän kesken kirjat, joista en pidä yli 50 prosenttia!
VastaaPoistaSinut on haastettu. Teet sitten kun ehdit ja sopii.
Niin minäkin yleensä, mutta tämä oli niin ohut...:D.
PoistaKiitos haasteesta, vastattu on!:)
Tavallaan "kiva" kuulla, että tämä ei ehkä ole ihan parhainta Kehlmania (ja miksi olisikaan, koska on kirjailijan varhaisempaa tuotantoa), sillä jouduin äskettäin palauttamaan Kaminskin kirjastoon kun siitä oli varaus. Maine oli hyvä, ja jossain välissä aion lukea Maailmanmittaajat.
VastaaPoistaHuomaa kyllä että tämä on vanhempi kirja. Maineesta minäkin tykkäsin :).
Poista