Yhden toivon tie / Paula Havaste

Yhden toivon tie / Paula Havaste

Gummerus, 2012. 446 sivua.

Kannen kuvat: Istockphoto

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Ihastuin Paula Havasteen Kaksi rakkautta kirjaan, kun tartuin siihen muutama vuosi sitten ilman ennakko-odotuksia. Yhden toivon tie on itsenäinen jatko-osa Kahdelle rakkaudelle. Kirjassa seurataan edellisen romaanin päähenkilön Annan sisarta, Oilia. Toki Anna perheineen on myös keskeisessä osassa tässäkin kirjassa.

Annan mies Voitto on yhä sodassa, käy kotona kun lomille pääsee. Kolmatta lastaan odottava Anna huolehtii talosta, perheen kahdesta kouluikäisestä tyttärestä, sekä pienestä Armas-vauvasta joka on puheiden mukaan Voiton poika. Anna viimeistelee myös maisterin työtään sielutieteessä yliopistolla ja käy kerran kuukaudessa linjurikyydillä Helsingissä. Suurimman osan ajasta Anna kuitenkin viettää kotitöiden parissa Lehtimäellä, päiviä piristävät Aila-ystävän tapaamiset ja kasvava eläinperhe. Annan sisko Oili työskentelee Kemissä saksalaisessa sotilassairaalassa. Hän viihtyy työssään, sairaalassa työskentelevät muut suomalaiset tytöt ovat Oilille kuin omaa perhettä, mutta viikkojen kohokohta on kuitenkin Horstin tapaaminen. Horst on komea saksalainen sotilas, ja hän on luvannut hankkia avioliittoluvan Oilille ja itselleen. Oili odottaa kuumesesti päivää, jolloin hän pääsee Horstin mukana Saksaan, uuteen kotimaahansa viettämään onnellista elämää Horstinsa kanssa. Lapin sodan alkaessa saksalaiset komennetaan Norjan kautta takaisin kotimaahansa. Oili haluaa mukaan, muuten hän menettää Horstin lopullisesti. Oilin rankka taistelu Horstin tavoittamiseksi alkaa, taistelu jonka jälkeen nuori nainen ei enää palaa ennalleen ja taistelu, jonka aikana Oili joutuu miettimään suunnitelmiansa ja elämäänsä uudemman kerran.

Yhden toivon tie on rankka selviytymistarina. Se on samalla hieno kuvaus ystävyydestä, sokeasta rakkaudesta, sota-ajan Suomesta ja sisaruudesta. Yhden toivon tie antaa hienon kuvan suomalaisen naisen sinnikkyydestä, se kuvailee sodan aikaista Suomea hyvine ja pahoinen seurauksineen. Yhden toivon tie kuvailee kauniisti myös erilaisia ihmissuhteita, kahden siskon välistä vahvaa sidettä, sodassa taistelevan miehen ja kotona taistelevan vaimon ajatuksia ja tunteita.

Havaste kirjoittaa sujuvasti ja tarina on mukaansatempaava. Minä pidin kovasti siitä, että tarina jatkui siitä mihin Kaksi rakkautta jäi. Minusta oli onnistunut ratkaisu seurata sekä Annan että Oilin tarinaa vuorotellen, tämä piti mielenkiintoa yllä koko tarinan ajan. Kirja on varmasti vaatinut paljon taustatyötä, niin tarkkoja yksityiskohtia jatkosodan Suomesta tässä on. Minä olen tavattoman huono historiassa, mutta minusta kirja antaa uskottavan, todentuntuisen kuvan tuosta ajasta.

Vaikka Yhden toivon tie on myös todella rankka kertomus, tästä kirjasta jäi lämmin fiilis. Etenkin Oilin kokemukset Lapissa on todella rankkaa luettavaa, mutta toisaalta taas koskettavat ja tunteita herättävät tapahtumat ja kokemukset on kirjoissa minusta parasta. Yhden toivon tie on kokonaisuutena hieno kirja, mutta jostain syystä (jota en osaa sen tarkemmin kuvailla) Kaksi rakkautta oli minulle vielä ihan pikkuhitusen parempi. Toivon kuitenkin, että Havaste jatkaisi kirjasarjaansa vielä ainakin yhdellä osalla. Yhden toivon tien lopussa jäi juuri sopivasti avoimia kysymyksiä...

⋆⋆⋆⋆⋆-

Myös Amma, Mari.A, Jonna ja Arja ovat tämän lukeneet.


Ps! Suuntaan viikonlopuksi Brysseliin kera hyvän ystävän. Palailen siis blogien pariin ensi viikolla, ainakin yhden belgialaisen kirjan kanssa :). Mukavaa viikonloppua kaikille!

Pakenevat unet / Petri Karra

Petri Karra / Pakenevat unet

Gummerus, 2012. 286 sivua.

Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka

Mistä minulle? lainattu ystäväiseltä

Petri Karra oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, kun tartuin hänen tuoreeseen romaaniinsa Pakenevat unet. Minkälaisen lukukokemksen sainkaan! Pakenevat unet on aivan upea, otteessaan pitävä, koskettava ja hienosti kirjoitettu romaani.

Nasta on teini-ikäinen poika. Hän käy koulua kuten kaikki muutkin samanikäiset, mutta kotiolot eivät ole kuin kaikkien muiden. Nasta joutuu huolehtimaan pikkusiskostaan, kuusivuotiaasta Nadjasta, sillä lasten äiti Marina kärsii pahasta huumeongelmasta. Äiti on omilla reissuillaan, tulee kolistellen ja rämistellen huonokuntoisena kotiin keskellä yötä. Nasta leikkii siskon kanssa, myy varastettua tavaraa saadakseen ruokaa itselleen ja siskolle. Iltaisin Nadjan nukahdettua Nastan silityksiin Nasta pakenee arkea Pahan Valveen maailmaan. Se on kuvitteellinen Nastan luoma maailma, jossa unet pakenevat henkilöistä ja jonka sankari on nuori poika. Pientä piristystä Nastan kurjiin ja rankkoihin päiviin tuo myös naapurin Veera, poliisin tytär. Nasta on ihastunut Veeraan, mutta ei uskalla lähestyä tyttöä. Nastan ja Nadjan rankka lapsuus kokee vielä rankemman käänteen, kun sosiaalityöntekijät päättävät sijottaa lapset muualle asumaan. Marina-äiti ei pysty huolehtimaan lapsistaan ja menettää heidät. Nasta aloittaa taistelun tarkoituksenaan pelastaa itsensä ja rakkaan siskonsa sosiaaliviranomaisilta ja lastenkodilta.

Pakenevat unet tempaisi minut mukaansa alusta saakka. Kirjan tarina on rankka ja kauhea, mutta se todellakin vie mennessään. Halusin heti tietää, kuinka näille viattomille lapsille käy. Ihailin Nastaa, kuinka teini-ikäinen poika voi olla noin fiksu, noin huolehtiva, noin ajattelevainen. Säälin Nastaa ja Nadjaa, halusin halata ja lohduttaa heitä. Tunsin inhonsekaista sääliä lasten äitiä Marinaa kohtaan, inhosin sosiaalityöntekijää samalla kun ymmärsin, että hän teki työnsä aivan oikein. Ihalin ja ärsyynnyin Veeraan, ymmärsin ja uskoin Veeran äitiin. Pakenevat unet herätti minussa paljon tunteita, se kosketti ja yllätti. Henkilöt tulivat iholle ja kaikki tapahtumat oli läpimietitty ja toivat tarinalle lisää uskottavuutta ja tarkoitusta.

Karra kirjoittaa sujuvasti ja kauniisti, kieli on kuvailevaa ja teini-ikäisen ja lapsen dialogit sujuvat mielestäni mutkattomasti ja uskottavasti. Tarinassa on paljon synkkyyttä, ryövätty lapsuus, kuoleman pelkoa, menettämisen pelkoa. Suurimpana kaikesta on kuitenkin toiveikkuus ja rakkaus, ja tässä kirjassa se tulee esille aivan erityisen hienolla tavalla. Minä olen todella vaikuttunut tästä kirjasta, käännettyäni viimeisen sivun tirautin jopa pari kyyneltä, olin mykistynyt. Minä näkisin Pakenevat unet erittäin mielelläni myös Finlandiaehdokkaana...

⋆⋆⋆⋆⋆

Myös Annika on lukenut tämän kirjan.

Vesiseinä / Jussi Valtonen

Vesiseinä / Jussi Valtonen

Like, 2006. 213 sivua.

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? Forssan kirjaoutletostos

Jussi Valtosen romaani Vesiseinä valikoitui lukupiirimme ensimmäiseksi syyskirjaksi. Ostimme kirjan koko lukupiirille Tuulian ja Riinan kanssa Forssan kirjaoutletistä keväällä. Olen aiemmin lukenut Valtosen Siipien kantamat josta pidin kovasti, joten odotukseni Vesiseinän suhteen olivat kohtuullisen korkealla.

Vesiseinä on kokoelma tarinoita, joiden päähenkilönä on useimmiten Antti. Hänen tyttöystävänsä Elli on myös monessa tarinassa mukana. Tarinat, tai kirjan eri osat, kertovat miten erilaiseksi elämä voi muotoutua erilaisten valintojen kautta. Antin elämää seurataan lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Kirja sisältää ihmissuhdekiemuroita, uravalintoja ja perhe-elämää. Antti ja häen tyttöystävänsä Elli ovat välillä eron partaalla, välillä taas onnellisesti naimisissa lapsiperhettä pyörittämässä. Suosikkitarinassani Afrikka Valtonen kuvailee tarkasti ja psykologin ammattitaidolla masentuneen vaimon herättämiä reaktioita miehessään.

Minulla kesti jostain syystä aika kauan, ennen kuin tajusin kirjan ideaa. Mietin, miksi lähes jokaisessa tarinassa seurattiin Anttia ja Elliä, mutta miksi heidän elämäntilanteensa oli täysin eri jokaisessa tarinassa. Kun oivalsin (siis luin kirjan takakannen tarkemmin...), että tarinat mahdollisesti ovat ikään kuin vaihtoehtoisia tarinoita, eri reittejä elämässä, aloin pitää lukemastanikin paljon enemmän. Pidin tavasta, jolla Valtonen otti esille sitä, kuinka jälkeenpäin ymmärtää mitkä valinnoista ovat olleet onnistuneita, mitkä valinnat vääriä. Valtosen teksti ja kielenkäyttö on vaivatonta, mutta paikoin kovin tavanomaista. Kaipasin arkisiin tarinoihin välillä lisämaustetta kuvailevammasta, taiteellisemmasta kielestä.

Vesiseinän sisälle mahtuu monta kiinnostavaa henkilöä. Kirjan ensimmäisessä tarinassa, jossa kuvaillaan Antin kouluvuosia, vahvasti läsnä on maahanmuuttajataustainen Aleksander. Aleksander on kiinnostava tapaus, etenkin koska hän palaa yhdessä myöhemmässä tarinassa Antin elämään. Tuo vierailu osoittautuu kuitenkin lyhyeksi, ja olisin mielelläni lukenut Aleksanderista enemmänkin. Toinen kiinnostava henkilö on Ellin sisko Tanja, joka kirjan loppua kohden on useassa tarinassa mukana. Hänen roolinsa Ellin ja etenkin Antin elämässä on kiinnostava kirjan toiseksi viimeisessä novellissa Afrikka.

Vesiseinä on aiheiltaan ja idealtaan todella kiinnostava ja kivan erilainen. Idea vaihtoehtoisista elämänvalinnoista ja näistä seuraavasta elämästä on mielenkiintoinen ja jännittävä. Antin ja Ellin "vaihtoehtoisia elämiä" seurataankin tässä kirjassa monelta kiinnostavalta kantilta, mutta jotenkin olisin kaivannut moneen tarinaan lisää syvyyttä. Minua eniten koskettanut Afrikka-niminen tarina oli sivumäärältään kirjan pisimpiä. Afrikan tapahtumat tulivat lähelle, herätti tunteita laidasta laitaan ja oli kirjoitettu todentuntuisesti, siinä missä muutama muu tarinoista jäi minulle lyhyisyydessään aika pinnallisiksi.

Summa summarum: Vesiseinä on idealtaan raikkaan erilainen ja piristävä novelli-/tarinakokoelma. Se on inhimillinen ja välillä lempeän humoristinen kirja, jonka henkilöitä kuvaillaan lämmöllä. Kirjassa on paljon kiinnostavia aiheita, mielenterveysongelmia, alkoholiongelmia ja ihmissuhdekiemuroita. Kielellisestikään Vesiseinä ei ole missään tapauksessa huono kirja, vaikka tämä ei ihan yhtä hienoksi lukukokemukseski minulla yltänytkään kuin Valtosen hieno Siipien kantamat.


⋆⋆⋆+

Vesiseinän on lukenut myös ainakin Tuulia, Anni, Susa, Kirsi, Ilse ja anni.M.

Talvipäiväkirja / Paul Auster

Talvipäiväkirja / Paul Auster

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 225 sivua.

Alkuteos: Winter Journal, 2012.

Suomentanut: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Paul Auster on viime vuosien aikana noussut yhdeksi suosikkikirjailijakseni. Tartuin siis innolla miehen uusimpaan romaaniin Talvipäiväkirja. Tajusin muutaman sivun luettuani, että kyseessä ei ole tavallinen Austermainen fiktiivinen romaani, vaan miehen oma muistelmateos. Onneksi tämä ei missään tapauksessa osoittautunut huonoksi asiaksi.

Talvipäiväkirjassa Auster kertoo elämästään lukijalle. Hän palaa lapsuusvuosiinsa, kertoo muistoja, pieniä pilkahduksia elämästään. Hän muistelee nuoruusvuosiaan, ensimmäistä rakkauttaan ja ensimmäistä avioliittoaan. Auster palaa kirjassa muistelemaan vanhempiensa kuolemia ja niistä nousseita ajatuksia. Hän kertoo myös lukijalle, miksi ei voi sietää banaaneja ja mistä hänen arpensa ovat aiheutuneet. Auster muistelee avioeroansa ja kuvailee nykyistä vaimoaan, kirjailija Siri Hustvedtia tavattoman rakastavasti ja kauniisti.

Auster paljastaa lukijalle paljon itsestään. Hän on rehellinen muistellessaan menneisyyttään, käy läpi niin surut ja murheet kuin ilon ja onnen aiheetkin. Auster kertoo paniikkikohtauksistaan, äitisuhteestaan ja rehellisesti myös seksuaalisuudesta. Hän muistelee kouluvuosia, opiskelukavereita ja tehtyjä virheitä.

Talvipäiväkirja on hieno, rehellinen katsaus Paul Austerin elämään. Minä luin kaikesta suurella mielenkiinnolla. Uppouduin kirjan kauniiseen, rikkaaseen kieleen ja Austerin taitavaan kerrontaan. Pitkästyin ainoastaan silloin, kun Auster luetteli kaikki kaksikymmentä asuntoa, jossa hän on elämänsä aikana asunut. Edes pitkät kappaleet ja "virallisten" lukujen puuttuminen ei haitannut lukemistani, vaikka yleensä pidänkin siitä, että kirjan lukemisen voi tauottaa sopivasti yhden luvun päättyessä.

Talvipäiväkirja antaa Austerista lempeän, sympaattisen kuvan. En voinut kuin ihailla tapaa, jolla Auster lämmöllä ja rakkaudella kuvailee suhdettaan vaimoonsa ja lapsiinsa. Kirja herätti minussa lukijana paljon tunteita. Välillä hihittelin ääneen Austerin osuvalle, pilke silmäkulmassa kirjoitetulle huumorille, välillä taas luin Austerin elämän tapahtumista kyynel silmäkulmassa, eläytyen Austerin menetyksiin ja kriiseihin täysin.

Paul Auster on kirjoittanut rehellisen ja realistisen tuntuisen kirjan elämästään. Ihailen henkilöitä, etenkin kirjailijoita, jotka antavat itsestään kirjoissaan näin paljon. Paljastavat elämästään ja itsestään pieniä, tarkkoja yksityiskohtia. Tämä tekee Talvipäiväkirjasta, hienoon kielenkäyttöön yhdistettynä, tavattoman kiinnostavan ja kauniin koskettavan kirjan. Austerin fanit - toki kaikki muutkin - lukekaa tämä!

⋆⋆⋆⋆⋆-

Myös Tuulia ihastui tähän kirjaan!

Hyvästi tytöt / Riku Korhonen

Hyvästi tytöt / Riku Korhonen

Sammakko, 2009. 185 sivua. 

Kannen suunnittelu: Riikka Majanen

Mistä minulle? voitto blogiarvonnasta 

Riku Korhosen kertomuskokoelmassa Hyvästi tytöt on varmaan yksi parhaista ja hauskimmista aloituskappaleista mitä olen koskaan lukenut. Keski-ikäistynyt mies suree kaverilleen sitä, että hänen elämäänsä ei enää mahdu tyttöjä. Tytöt eivät enää katso häntä, he eivät näe häntä vaan katsovat hänen lävitseeni. Kirjan aloitus oli siis vallan mainio, ja odotukseni tarinoidenkin suhteen nousivat korkealle.

Hyvästi tytöt sisältää samaisen keski-ikäistyvän miehen muistoja elämänsä tytöistä. Mies muistelee yhtä tyttöä lyhyen tarinan verran, yhteensä tarinoita ja tyttöjä on 25. Matkalle mahtuu yläasteikäinen, täydellinen Teresa, lomamatkan piristys Carla ja kynsivä Iines. Tarinat kertovat rakkaudesta, mahdollisuuksista, menetetyistä mahdollisuuksista, harvoin onnistuneista suhteista. Kahdenkymmenenviiden tarinan ja tytön joukkoon mahtuu toinen toistaan kummallisimpia tapauksia, erikoisia, mahdottomia tyttöjä. Suhteita, jotka ovat alusta saakka olleet tuhoon tuomittuja.

Osa Hyvästi tytöt-kirjan tarinoista on hauskan ironisia, nokkelia ja osuvia. Valitettavasti koin kuitenkin suurimman osan tarinoista övereiksi, ei-hauskoiksi ja älyttömiksi. En osannut ottaa tapahtumia ja tyttöjen tai poikien käyttäytymistä tosissaan, eikä kaikki tarinat aina olleet erityisen uskottavia. Korhonen en varmasti tarkoituksella hullutellut tarinoita kirjoittaessaan, mutta minuun tämä hulluttelu ei valitettavasti oikein iskenyt. Korhosen kielenkäyttö on sopivan yksinkertaista, ja monet havainnot osuvia ja hauskoja. Tarinat eivät kuitenkaan näin lukemisen jälkeen ajateltunakaan ole erityisen mieleenpainuvia, sillä muistan vain muutaman yksityiskohdan parista tarinasta.

Ei Hyvästi tytöt mikään kohtuuttoman huono tarinakokoelma ole, mutta keski-ikäistyvän miehen absurdi huumori ei loppupeleissä taida olla ihan minun juttuni joten en ollut kirjalle oikea lukija. Kannattaa kurkata esimerkiksi Jennin ja Lurun ihastuneemmat arviot kirjasta. Korhonen kiinnostaa minua toki kirjailijana edelleen, ja seuraavaksi aion lukea joko miehen uusimman romaanin Nuku lähelläni tai jo kauan lukulistallani majailleen Lääkäriromaanin.

⋆⋆

Puolinainen / Lisa Genova

Puolinainen / Lisa Genova

WSOY, 2012. 333 sivua.

Alkuteos: Left Neglected, 2011.

Suomentanut: Leena Tamminen

Kannen kuva: Marco Scataglini/Fennopress

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Ihastuin Lisa Genovan romaaniin Edelleen Alice joka oli koskettava ja kaunis kertomus Alzheimerin tautiin sairastuvasta naisesta ja tämän elämästä. Genovan uutuus, Puolinainen, oli siis ehdottomasti lukulistallani ja odotin kirjalta paljon. Puolinainen kertoo Sarahista joka on ahkera, tunnollinen ja hurjasti työtä tekevä kolmen lapsen äiti. Sarah työskentelee arvostetussa yrityksessä, tekee ylipitkiä työpäiviä ja jatkaa työntekoa vielä iltaisin kotona saatuaan lapset nukkumaan. Sarah rakastaa toki lapsiaan ja aviomiestään, mutta työ on vähintään yhtä tärkeää kuin perhe-elämä. Sarah haluaa kaiken: menestystä ja arvostusta työpaikallaan ja onnellisen perhe-elämän.

Koko Sarahin elämä heittää kuperkeikkaa, kun hän ajaa kolarin työmatkallaan. Sarah saa aivovamman, joka aiheuttaa vasemmanpuolisen neglectin. Sarah ei ole tietoinen vasemmasta puolestaan, ei vartalonsa vasemmasta puolesta, ei ruokalautasen vasemmasta puolesta, koko vasemmanpuolimmainen näkökenttä puuttuu. Vammansa vuoksi Sarahin elämä vaikeutuu ja ennen niin aktiivinen ja energinen Sarah saakin nyt opetella elämän perusasioita uudelleen. Vamma aiheuttaa paljon vaikeuksia, mutta muuttuu lopulta pelastukseksi.

Puolinaisen aihe on kiehtova ja kiinnostava. Genova on neurotieteiden tohtori ja tietää ehdottomasti mistä kirjoittaa. Neglect on uskomaton seuraus aivovammasta, ja Puolinainen antaa vaivasta todentuntuisen ja uskottavan kuvan. Kirjan kieli on vaivatonta ja sujuvaa ja kirja oli nopealukuinen. Kirjan henkilöhahmot tulivat läheisiksi, mutta ärsyynnyin moneen kertaan etenkin päähenkilö Sarahiin. Välillä minusta tuntui, ettei Sarahin käytös ja reaktiot oikein sopineet yhteen tapahtumien kanssa. Sarah reagoi aivovammaansa, koko onnettomuuteen ja elämänmuutokseen välillä rasittavan naiivisti ja lapsellisesti. Etenkin kirjan alussa ärsyynnyin Sarahin käytökseen ja hurjaan stressaamiseen. Halusin ravistaa naista, saada hänet lopettamaan stressaamisen, vähentämään töitään ja keskittymään enemmän perheeseensä.

Kirja käy välillä myös hieman pitkästyttäväksi, kun Sarahin lastensa kanssa käytyjä keskusteluja kuvaillaan sanatarkasti, Sarahin vessakäyntejä toistetaan monen rivin verran ja muutenkin vammautumisen jälkeisiä vaikeuksia kuvaillaan monta kertaa todella yksityiskohtaisesti. Edelleen Alice kosketti minua tätä kirjaa enemmän. Tarina tuli iholle eri tavalla kuin tämä ja kirja lähti näpsäkämmin vauhtiin. Puolinaisen aihe on kuitenkin kiinnostava ja tärkeä, kieli sujuvaa ja kirja imi minut vauhtiinsa melko nopeasti. Koko tarina ja Sarah henkilönä jäi kuitenkin hieman etäiseksi, ja olisin mielelläni lukenut enemmän Sarahin miehen ja lasten ajatuksia Sarahin vammautumisesta.

Vaikka en Puolinaiseen ihastunutkaan ihan yhtä paljon kuin Edelleen Aliceen, suosittelen kuitenkin Lisa Genovan kirjoja kaikille aiheesta kiinnostuneille. Genova kirjoittaa ammattimaisesti ja tarkasti, kuten neurotieteiden tohtorilta sopii odottaa.

⋆⋆⋆

Myös Tuulia on lukenut tämän.

Kanssasi aina / Nataša Dragnic´

Kanssasi aina / Nataša Dragnic

Otava, 2012. 284 sivua.

Alkuteos: Jeden Tag, jede Stunde, 2011.

Suomentanut: Tiina Hakala

Kannen kuva: Lehtikuva Oy

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Nataša Dragnic´in esikoisromaani Kanssasi aina herätti kiinnostukseni lähinnä tapahtumapaikkansa vuoksi. Kroatia on kaunis maa, ja minä ihastun usein tällaisiin kirjoihin. Tämän kirjan kohdalla on kuitenkin myönnettävä, että luin tämän loppuun vain ja ainoastaan Kroatian vuoksi...

Luka ja Dora syntyvät samassa kroatialaisessa pikkukaupungissa parin vuoden välein. He tapaavat ensimmäisen kerran päiväkodissa, jossa Lukan ja Doran katseet kohtaavat ja he ymmärtävät heti, pieninä lapsina, että heidän välillään on jotakin erikoista. Luka pyörtyy ja virkoaa vasta Doran kuiskatessa lempeitä sanoja hänen korvaansa. Lapsuusvuodet ovat onnellisia. Luka ja Dora viettävät kaiken vapaa-aikansa yhdessä, makoilevat omalla kalliollaan ja katselevat merta.

Lukan ja Doran tiet eroavat kuitenkin ensimmäisen kerran kun Doran perhe muuttaa pois paikkakunnalta. Lapset ovat alle kymmenvuotiaita, ja Luka tuntee menettäneensä kaiken. Vuodet vierivät eivätkä Dora ja Luka kuule toisistaan mitään. Luka menee taidekouluun, järjestää ensimmäisen taidenäyttelynsä, hautaa äitinsä ja viettää aikaa ystäviensä kanssa. Doraa hän ei kuitenkaan unohda. Dora vuorostaan luo uraa näyttelijättärenä. Hän viettää aikaa teatteri-ihmisten kanssa ja ihastuu komeisiin näyttelijämiehiin.

Kuudentoista vuoden eron jälkeen Lukan ja Doran tiet kohtaavat yllättäen, ja lapsuuden kauniit muistot tulvivat mieleen. Intohimo syttyy, rakkaus roihahtaa ja Lukan ja Doran suhde sekoittaa kummankin elämän. Luka on naimisissa, Dorallakin on mies, mutta Luka ja Dora eivät voi unohtaa toisiaan.

Kanssasi aina on suuri, kaunis rakkaustarina. Minulle tuli tästä mieleen sekä Nichollsin Sinä päivänä, että Capusin Léon ja Louise. Pidin kuitenkin sekä Nichollsin että Capusin kirjoista enemmän kuin tästä. Kroatia on tapahtumapaikkana kaunis ja kiinnostavan erilainen. Pidin myös siitä, että Lukan ja Doran elämää seurattiin lapsuudesta keski-ikään saakka, vuorotellen. Kummankin elämästä sain varsin tasavertaisen ja hyvän kuvan. Koko kirjaa vaivasi kuitenkin jonkinlainen etäisyys, minusta tuntui etten päässyt tapahtumiin sisälle enkä henkilöitä lähelle missään vaiheessa. Kirja ei tullut iholle, niin kuin monen (hyvän) kirjan kanssa käy.

En pitänyt myöskään kirjailijan kielenkäytöstä. Kieli oli varsin sujuvaa ja nopelukuista, mutta minulle liian paljasta, tunteetonta, töksähtelevää ja suoraviivaista. Voi olla, että juuri tuo kielellinen seikka sai aikaan sen että tunsin kirjan jäävän etäiseksi. Lauseet olivat lyhyitä ja tönkköjä ja jotenkin minulle jäi tunne, että kirjailija piti lukijaa tyhmänä. Monet asiat väännettiin rautalangasta (tyyliin "Luka on katsos sitä ja tätä..."), aivan turhaan. Kirjan tarina on kaunis, mutta töksähetelevä ja paikoin tunteeton kieli ei minusta tukenut tarinaa.

Kanssasi aina ei ollut minun kirjani, jäin kaipaamaan tarinaan lisää syvyyttä ja kauniimpaa, kuvailevaa tekstiä. Tapahtumapaikkakin olisi antanut puitteet kauniille, kuvailevalle miljöökuvaukselle joka kuitenkin jäi tässä aika lailla puuttumaan. Kirja on kuitenkin saavuttanut suosiota Euroopassa ja sen käännösoikeudet on myyty 20 maahan. Kirjasta tehdään varmasti myös jossain vaiheessa elokuva, joka kauniin miljöön ansiosta voisi olla oikein toimiva!

⋆⋆+

Myös Mari.A ja Tuulia ovat lukeneet tämän.

Ikkunat auki Eurooppaan & maailmanvalloitushaaste: Kroatia