Lapinvuokko / Enni Mustonen

Lapinvuokko / Enni Mustonen

Otava, 2010. 255 sivua

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? kirjastolaina

Enni Mustosen kirjat ovat viime vuosien aikana osoittautuneet minulle ihan täydellisiksi. Tässä kohtaa ihmettelen edelleen, miksi vasta nyt olen tajunnut tutustua Mustosen kirjoihin. Olisin nuorena lukiolaisena aivan taatusti rakastanut näitä. No, onpahan näitä herkkupaloja sitten luettavaksi nyt ;). Ennen kuin Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa ilmestyi ehdin kaapata kirjastosta mukaani Mustosen aiempaa tuotantoa. Pohjatuulen tarinoita-sarjan ensimmäinen osa Lapinvuokko osoittautui lähes yhtä loistavaksi kuin viime vuosina ilmestyneet rakastamani kirjat Idasta suomalaisten kulttuuri-ihmisten palvelustyttönä.

Annikki Hallavaara on rovaniemeläisen, arvostetun metsänhoitajaperheen ainoa tytär. Hän pääsee ylioppilaaksi keväällä 1939, mutta kesästä ei tule sellaista kuin hän suunnitteli. Sota muuttaa kaiken ja Annikki lähtee sodan keskelle auttamaan. Pian Annikki jo painaa päähänsä morsiushunnun, joka kuitenkin monen muun nuoren naisen tavoin vaihtuu pian suruharsoksi. Kielitaitoinen Annikki päästyy saksalaisarmeijan esikuntaan sihteerin ja tulkin tehtäviä hoitamaan, ja se muuttaa nuoren naisen elämän entisestään. 

Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja helposti. Olin kuitenkin tässä vanhemmassa teoksessa huomaavinani vähän enemmän tönkköyttä kielessä, kuin aiemmin kehumissani uudemmissa romaaneissa. Mutta Mustosen kirjoissa pääroolissa on mielestäni kuitenkin koukuttava, kiinnostava tarina, koskettavat ihmiskohtalot ja sympaattiset päähenkilöt, joille toivoo vain hyvää. 

Lapinvuokonkin tarina oli erittäin koukuttava ja tapahtumia täynnä. Välillä ehkä tuntuikin, että tapahtumia oli miltei liikaa eikä niiden kohdalle pysähdytty pidemmäksi aikaa laisinkaan. Mutta toisaalta luin tätä erittäin mielelläni ja tarina eteni minusta jouhevasti ja ymmärrettävästi. Kirjassa ehdittiin käydä läpi Annikin elämää monen vuoden aikana, ja ehkä vähän rauhallisempi tahti olisi ollut vielä parempi.

Annikin tarina tempaisi mukaansa ja päähenkilö tuli tutuksi. Myös Ämmi, Annikin isoäiti (?) oli hahmona erittäin kiinnostava, mutta jäi vähän etäiseksi ja salaperäiseksi. Sotatapahtumat kiinnostavat aina, ja jokin näissä Mustosen historiallisissa romaaneissa vaan osuu ja uppoaa minuun. Nämä ovat minun ykköskesäkirjojani, en oikeastaan kaipaa enää kevyttä hömppää, vaan juuri tällaisia helppolukuisia historiallisia romaaneja, jotka tunnelmallaan ja tapahtumillaan vievät lukijan aivan toiseen aikaan. Vaikka sota-aihe ei ikinä tee kirjasta kevyttä ja kepeää käsittelee Mustonen silti päähenkilöitään aina empaattisesti ja lempeästi. Vaikka kurjuutta on, on siellä aina myös niitä valonpilkahduksia, jotka yleensä vievät kurjuudesta voiton.

Lapinvuokko ei tule olemaan viimeinen Mustosen kirja, jonka tänä kesänä luen. Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa Emännöitsijä on itse asiassa jo luettuna, mutta taidan kyllä seuraavalla kirjastoreissulla lainata tämänkin sarjan toisen osan. Suosittelen myös lämpimästi kaikkia muita tarttumaan Mustosen kirjoihin, jos sujuva ja kevyehkö historiallinen lukuelämys kuulostaa yhtään sopivalta!

★★★★

Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Kirjakauppaliitto, 2014. 156 sivua

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kirjastolaina

Anna-Leena Härkönen kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni joukkoon, ja olen lukenut häneltä lähes kaikki ilmestyneet kirjat. Viime vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirjana toiminut Takana puhumisen taito oli jäänyt tuoreeltaan lukematta, joten kun törmäsin tähän kirjastossa nappasin tietysti mukaani.

Kun kaipailen luettavaksi pikaisia herkkupaloja esimerkiksi arjen kiireeseen, luen usein Härkösen novelleja tai kolumneja. Tämäkin kirja oli kokoelma lyhyitä tekstejä arkisista asioista, mieleeni jäi erityisesti sosiaalisesta mediasta kertova teksti, sekä jonottamisen kauheudesta kertova teksti. Välillä kuitenkin mietin, että nuristaanko näissä teksteissä nyt turhasta. Tai siis, yritän olla perusposiitiivinen, ja nähdä asioissa aina ne hyvät puolet. Siksi en välttämättä ymmärrä, miksi kaikesta pitää valittaa ja jos katsoo kokonaiskuvaa ja maailmaa laajemmin, onko esimerkiksi jonottaminen lopulta niin kamalaa? Toisaalta ehkä näitä tekstejä ei pitäisi lukea niin tiukkapipoisena, mutta silti huomasin miettiväni, että onko nyt kärpäsestä tehty härkänen? Jos olet niin onnekas, että pääset lomamatkalle etelään, kannattaako reissu tuhlata siihen, että ärsyynnyt aurinkotuolien varaajista ja miettimällä parasta sotasuunnitelmaa, millä itse saat varattua aurinkotuolin koko päiväksi...

Aika monen tekstin kohdalla huomasin hieman ärsyyntyväni tekstin aiheesta ja siitä, että ne olivat minun näkökulmastani pikkujuttuja, joista minä en jaksaisi tehdä suurtakaan numeroa. Härkönen kirjoittaa toki hyvin ja muutamassa kohdassa sai ihan nauraakin, mutta kokonaisuutena olin hieman pettynyt tähän kirjaan. Kyllä minä osasin samaistua ja nauraa useammallekin tekstille, mutta kuitenkin jäi vähän sellainen plääh-tunne. Eikö oikeasti olisi ollut tärkeämpiä aiheita mistä kirjoittaa?

Takana puhumisen taito ei missään tapauksessa ole Härkösen parhaita kirjoja tai tekstikokoelmia. Nopeana välipalakirjana tämä toimi ihan ok, vaikka osa teksteistä jopa ärsyttikin. Pidän kuitenkin useimmiten Härkösen huumorista ja hänen nasevasta kirjoitustyylistään, ja kyllä joukkoon tosiaan mahtui niitä osuviakin tekstejä. Kirjan kansi on myös houkuttelevan näköinen, josta ehdottomasti plussaa. Nyt ei ehkä kuitenkaan harmita ihan niin paljon, etten tätä aikanaan omaan hyllyyni haalinut.

★★★

Kuvanveistäjän tytär / Tove Jansson

Kuvanveistäjän tytär / Tove Jansson

WSOY, 1968. 117 sivua

Kannen kuva: Tove Jansson

Kannen suunnittelu: Sanna Majander

Mistä minulle? oma ostos

Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär on tavallaan muistelmateos, jossa esiintyy hänen isänsä, kuvanveistäjä Viktor Jansson Katajanokan ateljeessaan 1920-luvulla, mutta myös kesäinen Pellinki, meri ja sen lahdet ja poukamat. Oikeita henkilöitä kirjassa esiintyi myös, oli ukki, mummi, isä, äiti, Anna ja Jeremiah. Myös Jumala on osa kirjaa, kirjassa (ja Toven ajatuksissa?) Jumala asuu kivikkopuutarhan takana.

Kuvanveistäjän tytär on kaunis kuvaus lapsen elämästä, arjesta, ajatuksista ja mielikuvituksesta. Teos on novellikokoelma täynnä pieniä, kauniita kertomuksia ja ajatuksia. Kirjassa tuoksuu suomalainen kesä saaristossa. Paljaat varpaat, lämmin merituuli ja meren tuoksu. Jokaisen novellin syvintä tarkoitusta ja jujua en ehkä löytänyt, nämä eivät ole minusta erityisen helppoja kertomuksia. Mutta kauniita, tunnelmallisia ja hienoja silti. 

Tarinat on kerrottu kuin lapsen näkökulmasta, Toven kertomia selkeitä muistoja lapsuudestaan, lapsen ajatuksia ja reaktioita. Lapsen näkökulmasta kirjoittaminen ei voi olla helpoin asia, mutta Jansson tekee sen erittäin taitavasti ja uskottavasti.

Jansson on huikean taitava kirjailija ja ihmettelen, miksi olen vasta nyt parin viime vuoden aikana tutustunut hänen toisiin kirjoihinsa Muumien lisäksi. Nämä selkeästi aikuisille suunnatut kirjat ovat aivan loistavia, ja esimerkiksi Kesäkirja yksi kauneimpia lukumuistojani viime vuosilta. Onneksi minulla on muutama Janssonin kirja vielä lukematta ja kokematta.

★★★★+

Marionetit / Virpi Hämeen-Anttila

Marionetit / Virpi Hämeen-Anttila

Otava, 2013. 317 sivua

Kannen kuva: Jussi Kaakinen & Sami Piskonen

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Kesälomni alkoi vähän yli viikko sitten ja suuntasin heti rinkkareissulle Keski-Eurooppaan vähän yli viikoksi. Nyt on reissulta palattu, ja olisi tarkoitus kiriä täällä blogin puolella kiinni kevään aikana rästiin jääneet luetut kirjat. Aloitetaan Virpi Hämeen-Anttilan Marionetit-romaanilla, jonka luin ehkä joskus huhtikuussa.

Emma ja Janne ovat nelikymppinen aviopari. Heidän elämäsnä vaikuttaa olevan kompromisseja täynnä: heidän avioliittonsa oli aikoinaan kompromissi, heidän uravalintansa on sitä ja elämäntapansa ylipäätään. Emman sisko Julia ja Jannen paras ystävä Mikael sen sijaan valitsivat unelmiensa tavoittelun kompromissien sijaan, ja ovat onnistuneet maailmalla omilla aloillaan. Emman ja Jannen lapsiperhearki järkkyy, kun Julia yllättäen palaa maailmalta Suomeen. Kun Mikaelkin taas palaa kuvioihin, herää kauna ja muistot menneisyydestä.

Marionetit oli ihan viihdyttävä ja kevyt kirja luettavaksi kesken kiireisen työkevään. Mutta jokin näissä Hämeen-Anttilan viimeisimmissä kirjoissa on vähän tökkinyt. Tämäkin jäi vähän heppoiseksi ja sekavaksi. Kirja lähti hitaasti käyntiin ja alku oli suorastaan tylsä. Sitten tuntuikin kuin yhteen tarinaan olisi laitettu vähän liikaa yksityiskohtia ja tapahtumia, Emman, Jannen, Julian ja Mikaelin tarinat olisivat kyllä selvinneet vähemmälläkin. Kliseitä ja ennalta-arvattavia käänteitä oli myös vähän liikaa ja kirja jäi aika pinnalliseksi ja jotenkin etäiseksi. Henkilöt olivat ihan mielenkiintoisia, ja heidän erilaiset persoonansa tulivat kivasti esille.

Pidin myös siitä, että kirjassa oli nukketeatteria, mimiikkaa ja kerrankin sellaista taidetta, mitä ei jokaisessa kirjassa ole. Tanssista ja teatterista olen viime aikoina lukenut ihan tarpeksi. Hämeen-Anttila kirjoittaa helppoa kieltä ja kirja oli varsin nopealukuinen. Välillä kieli oli minusta kuitenkin vähän tönkköä, ja tarinassa liikaa tapahtumia, joka vaikeutti juonen perässä pysymistä.

Kaiken mutinan jälkeen on kuitenkin todettava, että etenkin puolivälin jälkeen viihdyin kirjan parissa oikein hyvin, vaikka se olikin aika ennalta-arvattava. Tarina vei mukanaan ja kirja oli sopivan kevyt sen hetkiseen mielentilaani. Hämeen-Anttilan kirjat sopivatkin sellaisiin hetkiin, kun kaipaa varsin kevyttä luettavaa, mutta ei silti ihan hömppää.

★★★-

Sokerisiskot / Ulla-Maija Paavilainen

Sokerisiskot / Ulla-Maija Paavilainen

Otava, 2008. 287 sivua

Kannen suunnittelu: (tarkistan kun olen kirjan kanssa samassa osoitteessa)

Mistä minulle? kirppariostos

Olen vuosien saatossa kerännyt hyllyyni kirppareilta ja kierrätyskeskuksista monta Ulla-Maija Paavilaisen kirjaa. Luettavaksi asti ei mikään ole päätynyt vielä ennen tätä kevättä. Ensimmäiseksi otin nyt luettavaksi marianneraidallisen, pirteäkantisen kirjan Sokerisiskot.

Sirkku, Pulmu ja Marianne ovat sokerisiskot. Ehkä vähän liian kliseisestikin nimetyt naiset ovat kirjan päähenkilöt, jotka ajautuvat yhteen heidän äitinsä kuoltua. Siskoilla ei ole erityisen lämpimät välit, kaikilla on oma elämänsä. Siskoista vanhin, Sirkku, työskentelee kampaajana omassa yrityksessään ja hänelle tärkeätä on näyttää puutarhansa kautta, että hän on elämässä menestynyt nainen. Pulmu on siskoista keskimmäinen, oman yrityksen perustanut bisnesnainen joka tarjoaa sparrauskursseja muille yrityksille. Henkilökohtaisen elämänsä sekasorron Pulmu peittää menestyneen bisnesnaisen kuoren alle. Sisariaan selvästi nuorempi, äidin lellikki Marianne, on maailmalla menestyvä valokuvaaja, jonka elämän keskiössä on kaunis mallityttö Chiara. Äidin kuolema tuo sisaret yhteen ja pakottaa heidät miettimään elämää ja menneisyyden muistoja.

Sokerisiskot lähti jotenkin tahmeasti liikkeelle, enkä saanut tarinasta oikein otetta. Siskot olivat keskenään todella erilaisia, mutta kaikki olivat aika karikatyyrimäisiä ja kuvailussa oli jotain, mikä sai koko kolmikon jäämään vähän etäiseksi. Kenestäkään ei tullut läheistä, samaistuttavaa tai erityisemmin tunteita herättävää henkilöä, jota kirja olisi minusta kaivannut. Tai no, kyllä besserwisser-Sirkku sai minut ärsyntymään oikein todella, mutta toisaalta sekään ei nyt ihan auttanut parantamaan kirjaa. Marianne oli siskoista lopulta kiinnostavin ja jollain tavalla eniten sinut itsensä kanssa, vaikka alussa näyttikin aivan muulta. Marianne oli minusta myös jotenkin syvemmin kuvattu kuin hänen isosiskonsa.

Äidin kuolema tuo siskot yhteen, mikä on ideana kiva. Siskokset joutuvat miettimään nykypäivän lisäksi myös menneisyyttä, tapahtuneita asioita, lapsuutta ja kaikkiin vaikuttaneita muistoja. Siskojen elämiä käydään läpi, mutta silti tuntuu kuin jotain jäisi puuttumaan. En pitänyt kirjan lopusta, ja lukemisen jälkeen jäi keskinkertainen fiilis. Paavilaisen kieli on sujuvaa ja helppolukuista, mutta juonen puolesta Sokerisiskot jäi vaisuksi. Toki aion antaa Paavilaiselle vielä uuden mahdollisuuden, löytyyhän hänen kirjojaan hyllystäni tosiaan tämän lisäksi vielä kolmen kirjan verran.

★★

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Tammi 2003. 295 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastolaina

Juha Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä on koskettava ja ajatuksia herättävä romaani nuoruudesta, uskonnosta, rakkaudesta. Kaksi nuorukaista, David ja Mark, saapuvat Salt Lake Citystä Suomeen lähetystyöhön. David ja Mark ovat mormoneja ja Suomessa he kiertävät hiljaista pikkukaupunkia, yrittäen käännyttää mahdollisimman monta sisäänpäinkääntynyttä, nyrpeää suomalaista. Pikkukaupungissa nuoria miehiä vältellään, he saavat outoja katseita ja paikalliset suorastaan hylkivät heitä. Nuorukaisten tiivis yhteiselo ahtaassa asunnossa kiristää myös heidän keskinäisiä välejään. Suuren ja kipeän menetyksen kokenut David ärsyyntyy aina niskan päällä olevaan Markiin ja kun naapurin Emma vielä sekoittaa pakkaa, huomaa David pian miettivänsä aidosti uskoaan Jumalaan ja siihen, onko Jumala hyvä vai paha.

Juha Itkonen kirjoittaa hyvin ja hienosti ja tarina vie mennessään. Kirja on mukaansatempaava ja kerronta vangitsee. Pidin kirjassa siitä, että se on suomalaisen kirjoittama tarina kotimaastaan, mutta silti Suomea katsotaan ulkomaalaisen silmin. Se miltä jurot ja uudelle kielteiset suomalaiset näyttävät nuoren amerikkalaispojan silmin oli minusta uskottavalla tavalla kuvailtu. Suomi näyttäytyy outona maana täynnä vaitonaisia ja varovaisia ihmisiä, pitkällä kylmällä talvella ja pimeillä illoilla höystettynä.

Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, ja etenkin heidän taustansa ja historiansa herättävät tunteita. Syyt sille, miksi kukin on päätynyt sinne missä on tulevat monen kohdalla selviksi. Koskettavin ja hurjin tarina taisi olla Davidin kanssa ystävystyvällä Eerolla, joka asui pienessä mökissä kaukana muista koiransa kanssa. Davidin oma tarina on myös rankka ja surullinen, suuri menetys ja siitä nousseet ajatukset ja mietteet uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Myös Mark oli henkilönä ihan kiinnostava, vaikka välillä hän alkoikin ärsyttää. Naapurin Emma jäi (ehkä tarkoituksella) hieman salaperäiseksi henkilöksi, mutta oli tarinan kannalta ehdottoman tärkeä. Nuorukaisista eniten huolta pitävä Kalevi ja Kalevin vaimo, jotka henkilöinä osoittivat, että maastamme löytyy niitä symppiksiä ja ihaniakin ihmisiä.

Ottamatta sen enempää kantaa eri uskontoihin tai niiden koukeroihin, on sanottava, että mormonius (onko tuo sana?) toi kirjaan ehdottoman kiinnostavan lisämausteen. Oikeastaanhan se oli koko tarinan kannalta tärkein osa, seikka joka aiheutti kirjan koukerot ja kiemurat. Mutta en tosin voinut olla välillä ärtymättä ja ihmettelemättä, sillä niin moni asia esimerkiksi Davidin ja Markin elämässä olisi ollut paljon helpompaa, mikäli mormonien Kirjan tiukkoja sääntöjä ei tarvitsisi seurata ja antaa niiden ohjata elämäänsä.

Myöhempien aikojen pyhiä oli kiinnostava, mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä kirja. Luin tämän todella mielelläni ja yllätyin oikeastaan siitä, kuinka vangitseva se olikaan. Kirjan varsin yllättävä loppu sai melkeinpä tirauttamaan pari kyyneltäkin.

★★★★

Ennen kuin kaikki muuttuu / Taina Latvala

Ennen kuin kaikki muuttuu / Taina Latvala

Otava, 2015. 191 sivua.

Kannen maalaus: Rauha Mäkilä

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Taina Latvalan novellikokoelma Ennen kuin kaikki muuttuu on kevään uutuuskirjoja. En ole aiemmin lukenut Latvalan kirjoja, mutta tämän perusteella tuo virhe tulee korjautumaan jatkossa. En tunnetusti ole novellien suurin ystävä, mutta näiden tarinoiden parissa viihdyin loistavasti ja tästä tuli minulle tärkeä kirja.

Pidin hurjasti siitä, miten Latvala on sitonut erilaiset tarinansa yhteen. Vaikka lyhyet kertomukset toimivat itsenäisenäkin, on hienointa kuitenkin kirja kokonaisuutena. Henkilöhahmot ovat tarinoissa samoja, mutta kaikki saavat kertoa oman näkökulmansa. Tapahtumia ja elämää pääsee lukijana seuraamaan monen hahmon silmin. Kirjan kieli on kaunista ja pysähdyin monen hienon lauseen kohdalle. 

Nuoret aikuiset kamppailevat elämän käännekohdissa. Aikuiseksi kasvaminen, lapsuuden taakse jättäminen ja kipeidenkin muistojen merkitys aikuisen elämään saavat kaikki paikkansa Latvalan novelleissa. Kirjan jokainen tarina on tärkeä ja merkityksellinen ja minusta keskenään tasaisen hyviä ja mieleenpainuvia. Eniten pidin ehkä viimeisestä, isän ja tyttären sidettä ja suhdetta upeasti, koskettavasti ja rakastavasti kuvaavasta Keskeneräinen-nimisestä novellista. Sitä lukiessa todellakin tuntee.

Olen palannut muutamaan novelliin uudemman kerran, erityisesti juuri tuohon Keskeneräiseen joka kaikessa surullisuudessaan on todella kaunis. Novellit kestävät uudenkin lukukerran ja niistä löytää aina jonkin uuden ulottuvuuden. Tarinoiden parissa saa itkeä ja nauraa. Ennen kuin kaikki muuttuu on ehdottomasti yksi parhaita kotimaisia novellikokoelmia joita minä olen lukenut. Merkityksellisiä, mieleenpainuvia ja tärkeitä tarinoita. Tunnistin itseni monesta ajatuksesta ja osasin samaistua hahmojen mietintöihin aikuisuuden kynnyksellä.

★★★★★