tiistai 14. syyskuuta 2010

7 asiaa minusta

Sain Satulta todella kivan palkinnon/tunnustuksen. Haasteena on kertoa seitsemän asiaa itsestään. Minä siirryn hieman pois kirjajutuista ja kerron seitsemän perusfaktaa itsestäni:)


 1. Opiskelen psykologiaa toista vuotta ja päivä päivältä olen entistä varmempi että tämä on minun juttuni. Aine on mielestäni maailman mielenkiintoisin, joka päivä oppii uutta ja tietoa on niin paljon, että kaikkea ei ikinä ehdi oppia. Mikä on mielenkiintoisempaa kuin ihmismieli?

2. Löysin vasta vuosi sitten, aloittaessani opinnot, parhaan ystäväni. Tutustuimme opiskelujen alkaessa elokuun lopussa ja tänä päivänä tuntuu kuin olisimme tunteneet toisimme aina. Olemme todella samanlaisia, opiskelemme samaa alaa, olemme molemmat kirjahulluja, meillä on sama musiikkimaku, tykkäämme samoista asioista. Olen erittäin onnellinen siitä, että vihdoin 19-vuotiaana löysin parhaan ystäväni, ehdin jo hieman kaipailla häntä vuosien varrella ;)

3. Olen suomenruotsalainen, käynyt ruotsinkieliset koulut ja opiskelen myös nyt ruotsiksi. Äitini kanssa puhun ruotsia, isäni taas on täysin suomenkielinen.

4. Opin vasta tämän kesän aikana lukemaan montaa kirjaa yhtaikaa. Ennen olen pystynyt keskittymään vain yhteen kirjaan kerralla, mutta tälläkin hetkellä minulla on raskas Poikani Kevin -kirja meneillään mutta siinä sivussa yksi helpompi ja kevyempi kirja.

5. Aloitin loppukesästä aktiivisen lenkkeilyn ja nyt olen kohta 7 viikon ajan käynyt juoksulenkillä 3 kertaa viikossa. Olen jo nyt huomannut että liikunta auttaa moneen vaivaan;)

6. Olen myös harrastanut yleisurheilua kymmenisen vuotta. Aktiiviharrastus jäi kun muutin vuosi sitten Turkuun pois valmentajaisäni läheltä, mutta ehkäpä jatkan vielä jossain vaiheessa. Kilapilin ja treenasin muutaman vuoden ajan kunnolla, kävin leireillä ja kesät menivät kilpaillessa.

7. Työskentelin kesän vuodeosastolla ja tykästyin työhön kovasti. Jos en opiskelisi psykologiaa, minusta voisi tulla sairaanhoitaja.

Tämä haaste on ollut jo todella monella, annan sen eteenpäin Susalle koska en ole varma onko hän sitä vielä saanut:)

Kiitos vielä kovasti Satu!

7 kommenttia:

  1. Kiitos vielä tunnustuksesta! Ihmettelen, miten jotkut eivät voi lukea kuin yhtä kirjaa samaan aikaan. Jos kesken on joku raskas tai hitaasti edistyvä kirja, ainakin minulla pitää olla myös välipalakirjoja. Itse luen samanaikaisesti kuutta eri kirjaa, ei pääse kyllästyminen iskemään!

    VastaaPoista
  2. Susa, kuutta kirjaa en osaisi lukea samanaikaisesti, kaksi menee ihan hyvin;)

    VastaaPoista
  3. Mäkin oon alkanut vasta aika vähän aikaa sitten lukea useampaa kirjaa kerrallaan, en välttämättä koko aikaa mutta silloin kun tuntuu että tauko jostain kirjasta olisi paikallaan. Kuusi taitaisi omallakin kohdallani olla liikaa! :)

    VastaaPoista
  4. Muutama satunnainen kommentti:

    Jännää, että olet niin nuori! Netissä on hauskaa tutustua eri-ikäisiin ihmisiin, kun livenä sitä harvemmin tapahtuu. :)

    Perheestäni puolet on ei ihan psykologeja mutta kasvatustieteilijöitä. Vai onkos se nykyisin käyttäytymistieteet...?

    Lankoni on myös hyvin aktiivinen yleisurheilija/valmentaja (kolmiloikkaaja). Mikä sinun lajisi on tai oli?

    Karoliina

    VastaaPoista
  5. Satu, totta, mulla menee kaksi kerralla aika sopivasti, korkeintaan ehkä kolme;)

    Karoliina, kiitos;) Minä tosiaan opiskelen ruotsiksi niin nuo suomenkieliset termit on vähän hakusessa. meillä psykologia ainakin kuuluu humanistisiin aineisiin vaikka niin ei muissa yliopistoissa taidakaan olla;)

    Yleisurheilussa harrastin eniten heittolajeja -kiekonheittoa aktiivisimmin. Nuorempana hyppäsin korkeutta ja juoksin pidempiä matkoja ja sen sellaista mutta viimeisinä vuosina lajiksi vailikoitui kiekko:)

    VastaaPoista
  6. Hei, en tarkoittanut, että sinulla on termit hakusessa! Psykologia on suomeksikin ihan oma aineensa. Muistelen vain pikkusiskoni jutuista, että entinen kasvatustieteellinen tiedekunta on nykyisin käyttäytymistieteellinen. Anteeksi väärinkäsitys.

    Karoliina

    VastaaPoista
  7. Karoliina, en missään tapauksessa ottanutkaan kommenttiasi sillä tavalla! Vastaukseni taitaa olla vähän huonosti muotoiltu;) eli nou hätä, väärinkäsitys tulee korkeintaan minun vastauksestani;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.