perjantai 10. joulukuuta 2010

Sieppari ruispellossa

Sieppari ruispellossa (Catcher in the Rye, 1951)/J.D.Salinger. Tammi, 1990 (kuvassa ei lukemani painos). 200 sivua.
1.suom.kielinen painos 1961

 Olen tänään siivouspäivän päätteeksi kamppaillut loppuun J.D. Salingerin klassikon Sieppari ruispellossa. Kamppaillut sen vuoksi, että mielessä kävi todella monta kertaa kirjan kesken jättäminen. En saanut juonesta kiinni, ainut mikä minua innosti lukemaan kirjan loppuun oli aiemmin lukemani jutut siitä, kuinka esimerkiksi John Lennonin murhaaja kantoi tätä kirjaa mukanaan. Muutaman muunkin murhaajan kirjahyllystä Sieppari ruispellossa on kuulemma löytynyt. Selitystä sille miksi näin on, en valitettavasti kirjasta löytänyt...

Sieppari ruispellossa on 16-vuotiaan Holden Caulfieldin kertoma tarina omasta elämästään. Hänet erotetaan koulustaan Penceystä ja riideltyään huonetoverinsa kanssa Holden päättää lähteä kotiin -mutkan kautta. Holden viettää muutaman päivän New Yorkissa, käy baareissa, tapaa naisia, jopa yhden prostituoidun. Holden käy kotonaan tapaamassa pikkusiskoaan Phoebeä mutta lähtee takaisin kaupunkiin. Hän käy tapaamassa entistä opettajaansa, nukkuu hetken tämän sohvalla mutta herää siihen, että miespuolinen opettaja rapsuttaa Holdenin päätä. Holden säikähtää ja lähtee aamuyöstä takaisin kaupungille. Holden tekee päätöksen -hän ei enää aio palata kotiin vaan päättää liftata pois. Ennen lähtöään hän kuitenkin haluaa tavata siskonsa uudemman kerran. Siskon tapaaminen muuttaa kuitenkin Holdenin suunnitelmat täysin ja hän päätyy katsomaan siskoansa joka liukuu onnellisena karusellin kyydissä. Kirjan viimeinen luku on koko kirjan mielenkiintoisin ja loppu edes vähän sitä, mitä odotin koko kirjan läpi.

Sieppari ruispellossa on klassikko -siksi halusinkin lukea sen. Minä en kuitenkaan saanut juonesta kiinni, odotin koko ajan että jotain ratkaisevaa tapahtuisi, mutta mitään ei tapahtunut. Holdenin muutama päivä New Yorkissa toisti samaa kaavaa -juomista, naisia, välillä itkua, elämän pohdintaa. Välillä 16-vuotias Holden vaikutti todella lapselliselta ja epäkypsältä vaikka hän itse välillä toitotti kuinka kaikki muut hänen ikäisensä ovat niin lapsellisia. Välillä taas Holden osoitti tunteitaan enemmänkin, hän rakasti siskoaan, halusi pelastaa hädässä olevia lapsia ja osoitti muutenkin välittävänsä muista ihmisistä. Teinipojan itsensä etsiminen oli kirjan mielenkiintoisnta antia- harmi vaan että sekin oli välillä kuolettavan tylsää, koska teksti toisti itseään ja jankutti välillä samoja asioita uudestaan ja uudestaan.

Toinen keskusteltu asia on kirjassa käytetty kieli. Olen ymmärtänyt, että alkuperäisessä teoksessa Salinger on käyttänyt jonkinlaista murretta. Minä luin Pentti Saarikosken suomennoksen joka on kirjoitettu slangilla ja minua tunnetusti ärsyttää murteet ja slangi kirjoissa. Tämä koko kirja oli slangia joten en ollut kovinkaan ihastunut. Holdenin jatkuva kiroilu ja ärsyttävät, suomenkieliset slangisanat (blondiini, dorka, tärskyt.....) eivät parantaneet kirjaa minun silmissäni. Tässä tekstinäyte kirjan sivulta 165 jossa Holdenin pikkusisko Phoebe on juuri kysynyt veljeltään "mikä sä haluaisit olla?":

"...mä ajattelen että paljon pikkulapsia on leikkimässä jotain sellasella valtavalla ruispellolla. Tuhansia pikkulapsia eikä ketään ole lähellä - ketään isoa, nimittäin - paitsi mä. Ja mä seison sellasen saatanan jyrkän kallion reunalla. Mun tehtävä on sieppaa jokaine ketä meinaa tippua kalliolta alas - mä meinaan jos ne juoksee eikä kato mihin ne menee niin mun tehtävä on hyppää jostain ja siepata ne. Sitä mä teen koko päivä. Mä olisin sieppari ruispellossa tai jotain sellasta. Mä tiedän että se on ihan hullua mut se on ainoa mitä mä haluisin olla. Mä tiedän että se on hullua."
Minä olisin aivan varmasti tykännyt enemmän kirjan toisesta suomennoksesta joka käsittääkseni on enemmän kirjakieltä. Mutta niin kiinnostava kirja ei ole kyseessä, että lukisin sen toistamiseen. Tai ehkä joku voi selittää minulle, mitä olen nyt lukiessani missannut?

**+

Ps! Muistakaahan arvonta:)

15 kommenttia:

  1. Tuossa lukuesimerkissä pomppasi yksi juttu esiin ja tosi pahasti. Nimittäin sana KETÄ. Kuka ihme käyttää sanaa KETÄ!! En yksinkertaisesti voi sietää sitä sanaa :D (anteeksi, oli pakko tulla sanomaan se tänne).

    Jokatapauksessa en ole itsekään lukenut tätä kirjaa, lukulistalla on ollut ehkäpä juuri sen klassikkoaseman vuoksi. Tosin sun arvostelun jälkeen taitaa muutama muu kirja etuilla listalla ennen tätä ;) mutta kyllä minä tämän vielä joskus luen! Minäkin haluaisin yrittää selvittää sen, miksi tämä kirja on ollut niin monen murhaajan kirjahyllyssä.

    VastaaPoista
  2. Mä olen lukenut tän joskus kauan sitten ja on tehnyt mieli lukea uudestaan ja virkistää muistia. Ei lukukokemus silloin aikoinaan mitenkään vastenmielinen ollut. Varsinkin kun on uusi suomennoskin. Tykkäsin kyllä siitä vanhastakin.

    Mutta pakko nillittää yhdestä asiasta: voitko ystävällisesti muuttaa tekstissäsi kirjan nimen muotoon "Sieppari ruispellossa". Englanninkielisissä kirjoissa on usein tapana, että kirjan nimen kaikki sanat artikkeleja lukuunottamatta kirjoitetaan isolla, tyyliin "The Catcher in the Rye". Suomeksi kuitenkin substantiivit, jotka eivät ole erisnimiä, kirjoitetaan pienellä. Ruispelto ei ole erisnimi. Niinpä sitä ei pidä kirjoittaa isolla. Häiritsee kamalasti tuollainen anglismi. Kirjan nimi on suomeksi "Sieppari ruispellossa".

    Lukunäytteesi oli mielenkiintoinen, en muistanutkaan että kirjan nimi viittaa tuollaiseen. Siepparihan on pesäpallotermi. Catcher taas voisi olla jotain muutakin asiayhteyden perusteella - pyydystäjä tms? Kiehtova ja mielenkiinnon herättävä tuo suomenkielinen nimi kumminkin on.

    Vaan näinpä tällä viikolla WSOY:n lehtimainoksen, jossa kirjan nimi oli kirjoitettu muotoon "Terveisin Robinson saarinen." Eli oikolukija ei ollut tajunnut, että Saarinen on sukunimi joka pitäisi kirjoittaa isolla. Onhan näitä.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitinpa itsekin todella sekavasti, joten turha kai tuputtaa kielenhuoltoneuvoja. :) En siis ole lukenut uutta suomennosta, ainoastaan sen vanhan, mutta olisin kiinnostunut lukemaan sen uuden suomennoksen.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa vähän omilta ajatuksiltani parin vuoden takaa, kun luin Siepparin. Luin tuon samaisen vanhan suomennoksen ja inhosin sitä kieltä. Elävimmin mieleen on jäänyt lesbaaja, hrr!

    En muistanut kirjan juonta enää ollenkaan, eihän siinä paljoa tapahdukaan. Eniten pidin kirjassa juuri pätkästä, jonka laitoit tekstinäytteeksi. Pidän kovin kirjoista, joissa kirjan nimi tulee esille jollain mukavalla tavalla ja sitten voi kokea ahaa-elämyksiä. Toisena hyvänä esimerkkinä tällaisesta kirjasta on Häräntappoase :)

    VastaaPoista
  5. Naakku, joo, se "ketä" on myös yksi esimerkki minun inhokkisanoistani;) Hyvä vaan että tulit sanomaan;D

    Olen lukenut hyviäkin klassikoita, esim. Seitsemän veljestä oli mielestäni hyvä ja todella lukemisen arvoinen, tämä vaan ei uponnut. Odotin ehkä liikaa tältä....

    Salla, kiitos korjausvinkistä, vaihdoin nyt ruispellon alkamaan pienellä kirjaimella. Suomen kielen kielioppi ei ole vahvinta alaani kun tosiaan puhun äidinkielenä ruotsia;)

    Se Catcher taisi tulla siitä, että Holden oli kuullut väärin jonkun laulun/runon jossa oikeasti sanottiin jotain muuta, mutta hän siis kuuli että siinä sanottiin "catcher"...

    Janninna, minäkin muistelin Häräntappoaseen nimijuttua lukiessani Siepparia, hoksasin että minäkin tykkään juuri tällaisista nimiratkaisuista;)

    VastaaPoista
  6. Katohan, oletkos ehtinyt tänne blogiin kirjoittamaan mitään ruotsiksi? Tai mulle kelpais ihan suomeksikin kirjoitetut jutut ruotsinkielisistä kirjoista, eihän kaikkea aina suomenneta tai ne jäävät varjoon. :)

    Mä luin hieman kirjoja ruotsiksi lukiolaisena kun ruotsin osaamiseni oli vahvimmillaan, mutta ei ole tullut hetkeen luettua. Astrid Lindgreniä löytyy ruotsiksi omasta hyllystä vieläkin.

    VastaaPoista
  7. Tomomi, minulla on tämä kirja odottamassa uudelleen lukua, että voisin tuoda blogiini, mutta jotenkin...sait minut muuttamaan mieleni. Ehkä Sieppari ruispellossa pitääkin lukea vain kerran tai sitten teininä tai...

    Kielenhuoltopoliiseille tiedoksi, että minä tunnustan heti tämän: Vaikka olen kirjoittamisen ammattilainen, entinen toimittaja, niin virus, joka kadottaa possessiivisuffikset on tarttunut myös minuun. Toinen tauti on se, että kirjoitan juhlapyhien nimiä usein isolla, antaakseni niille lisää pyhyyttä;-)

    VastaaPoista
  8. Salla, ruotsiksi en ole kirjoittanut mutta muutaman kirjan, jonka olen lukenut ruotiksi mutta joista löytyy myös suomennos, olen arvostellut suomeksi ja maininnut lukeneeni ruotsiksi. Ehkä joskus arvostelen myös ruotsiksi jos kirja ei esim. ole suomeksi ilmestynyt.

    Leena, Sanna, ei Tomomi ;) Minä luulen, että Sieppari olisi pitänyt lukea teininä. Harmittaa että luin sen vasta nyt, uskon nimittäin että teininä olisi ajatukseni olleet erilaisia...

    Minä olen alkanut sekoittaa suomen ja ruotsin kielioppia paljon enemmän nyt, kun puhun viikkoisin oikeastaan vain ruotsia. Suomea puhun harvemmin, jos menen viikonlopuiksi vanhempieni luokse puhun suomea isäni kanssa. Kun vielä asuin kotona oli molemmat kotimaise kielet ihan yhtä vahvoja;) Näin se muuttuu...

    VastaaPoista
  9. Lohdullista kuulla, että kaikki muutkaan eivät ole tästä klassikosta täysin hullaantuneet. Luin tämän joskus monta vuotta sitten ja muistaakseni se jäi itselläni silloin kesken, päähenkilöstä en ainakaan tykännyt yhtään.
    Muistan ajatelleeni silloin että en kehtaa sanoa muille kuinka huono se mielestäni oli, mutta nyt sen kai voi jo tunnustaa :-)

    VastaaPoista
  10. Piia, päähnkilö ärsytti minuakin hieman. Olisin varmaan ollut kirjasta ja sen henkilöistä eri mieltä vielä muutama vuosi sitten;)

    VastaaPoista
  11. ...ämmät tappelee...

    VastaaPoista
  12. Pakko kommentoida tota ketä -sanan käyttöä. Pohjanmaalla, ainakin Vaasassa oon kuullu sitä käytettävän eli tos on sit jotain kieroutunutta pohjalaisuutta kun toi ei kyl muuten oo pohjanmaan murretta nähnykkää. Täällä (Vaasassa) saatetaan esim. kysyä et ketä sä oot. Kuulostaa tyhmältä, tiedän.

    VastaaPoista
  13. Toinen suomennos on kyllä paljon parempi.

    VastaaPoista
  14. Ketä se kiinnostaa:)

    VastaaPoista
  15. Kirja todella olisi pitänyt lukea 13 ja risat vuotiaana:) Teininä siinä oli hohtoa ja se oli hyvä kirja, sopivasti angstia - paitsi, ettei tuota sanaa siihen aikaan, kun kirjan luin, ollut olemassakaan (1970-luvulla). Kirjan ilmapiirikään ei ollut silloin liian vanha tai kärsinyt vielä ajan muuttumisesta sillä lailla kuin ehkä nykyajan nuorista kirjaa lukevista voi tuntua. Ja sitä paitsi: tuolloin 1970-luvulla 1950-luvun ihannointi tuli kaikkine eri muotoineen uudelleen muotiin (ensimmäistä kertaa varsinaisen ajanjakson jälkeen) ja kaikki ko. vuosikymmeneen liittyvät jutut olivat in, hittejä jokaiselle 'angstaajalle'.
    Merja

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.