Viimeinen kesä / Tatiana de Rosnay

Viimeinen kesä (A Secret Kept, 2009) / Tatiana de Rosnay. WSOY, 2011. 328 sivua.

 Tatiana de Rosnayn juuri suomennettu kirja Viimeinen kesä taitaa jäädä minun kesälomani viimeiseksi kirjaksi. Arki ja opiskelut jatkuvat taas maanantaina ja suunta kohti Turkua otetaan sunnuntaina. Minulle kesä on aina loppunut viimeiseen elokuun päivään, omaan syntymäpäivääni. Tässä yllä teille kaikille kivoille lukijoille ja ilahduttavia kommentteja jättäville pala synttärikakkua;)

Nyt kuitenkin Viimeisen kesän pariin! Antoine Rey on pariisilainen arkkitehti. Kun hänen sisarensa Mélanie täyttää 40 vuotta vie Antoine sisarensa yllätysreissulle lapsuuden kesämaisemiin, jossa sisaruspari ei ole käynyt äitinsä äkillisen kuoleman jälkeen 30 vuotta sitten. Reissun aikana sekä Antoinen että Melin mieleen nousee paljon onnellisia muistoja lapsuuden kesistä jotka he viettivät paratiisissaan äitinsä kanssa. Isäkin oli toki kuvioissa, mutta oli kesäasunnolla useimmiten vain viikonloppuisin kun työkiireiltään ehti. Äiti oli kaunis, nuori ja rakastava kunnes yhtäkkiä, kolmikymppisenä kuoli. Antoine oli kymmenen ja Mel kuuden vanha. Clarisse-äidin kuoleman jälkeen Antoine ja Mel eivät enää puhuneet äidistä vaan hän oli heille Clarisse. Moneen vuoteen kukaan ei maininnutkaan Clarissea, ei lasten isä, ei isän sisko, ei isoäiti.

Sisarusten isä meni nopeasti uusiin naimisiin, mutta Réginestä ei ikinä tullut Antoinelle tai Mélanielle läheistä uutta äitiä. Syntymäpäivämatkalla vanhat muistot siis heräävät ja suru äidin kuolemasta nousee pintaan. Kuolemasta ei ikinä ole puhuttu ääneen, ja sekä Antoinen että Mélanien mielessä on suuri aukko. Kumpikin haluaisi tietää, mitä äidin kuolinpäivänä oikein tapahtui.

Synttärireissun kotimatkalla Pariisiin Mélanie yllättäen muistaa jotakin tärkeää lapsuudestaan, mutta ajaa juuri ulos tieltä kun hänen piti kertoa veljelleen muistoistaan. Antoine järkyttyy onnettomuudesta kovin ja päättää selvittää suvun vaietut salaisuudet, selvittää äitinsä kuoleman ja sen, miksi Clarissesta ei koskaan puhuta, miksi kaikki jäljet Clarissesta on hävitetty.

Kotona Pariisissa Antoinea odottaa kolme teini-ikäistä lasta jotka asuvat vuoroin hänen ja vuoroin äitinsä, Antoinen ex-vaimon Astridin ja tämän uuden miehen luona. Antoinesta tuntuu, että hän on vieraanutunut lapsistaan vuoden takaisen avioeron jälkeen, eikä oikein saa lapsiaan kuriin. Kun lastenkin elämässä tapahtuu kerralla paljon traagisia asioita, joutuu Antoine kohtaamaan menneisyyden tapahtumat jälleen. Elämä ja kuolema saavat taas miehen elämässä uuden merkityksen, mutta onneksi rakkauskin taas näyttäytyy, yksinäisen avioerovuoden jälkeen.

Viimeinen kesä on surullinen mutta toivoa antava tarina yhden perheen suhteista ja vaietuista salaisuuksista. De Rosnayn luomat hahmot ovat sympaattisia ja todentuntuisia. Tarina on jännittävä ja mukaansatempaava, kieli kaunista ja sujuvaa. Tämä oli siis lähes kaikin tavoin hieno lukukokemus. Ainut asia joka minua hieman häiritsi oli se, että kirjassa on aika paljon tapahtumia. Yhtäkkiä Antoinen lasten elämässä tapahtui paljon asioita, oli itsemurhaa, onnettomuuksia, pidätyksiä ja hautajaisia toisten perään ja vielä lisäksi oli tietenkin Antoinen lapsuuden tapahtumat joita selvitettiin. Minusta hieman vähempikin olisi riittänyt, ja keskittyminen vielä enemmän Antoinen äidin kuolemaan ja miehen lapsuuden muistoihin ei olisi minusta huonontanut kirjaa yhtään. Mutta meni se näinkin, vahva ja hyvä kirja näin kesän viimeiseksi:)

      
★★★★-


Suomentaja: Leena Tamminen
Kannen suunnittelu: Tuula Mäkiä

Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko

Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko. WSOY, 1982 (1944 1.painos). 223 sivua.

 Löysin kesän alussa loistavakuntoisen Pessi ja Illusia -kirjan kirpparilta. Kirja sisältää sen kauniin tarinan lisäksi kirjailija Yrjö Kokon ottamia valokuvia luonnosta.

Metsänpeikko Pessi ja Illusionin tytär, keijukainen Illusia ystävystyvät kun Illusia tulee alas kodistaan sateenkaarelta tutkimusretkelle ja erinäisten käänteiden jälkeen joutuu jäämään maan kamaralle. Pessi on pessimistin poika, eikä alkuunkaan ymmärrä kauniin Illusian ihastuneita huudahduksia kun hän tutkii luonnon ihmeitä. Pieni peikko ja pieni keiju kuitenkin ystävystyvät ja pian Pessi jo esittelee luonnon kukkia ja eläimiä Illusialle.

Kesästä tulee kovin kuiva, ja sateenkaarta ei näy joten Illusia ei pääsekään takaisin kotiinsa. Kun hän vielä onnettomasti menettää siipensä jää hän asumaan Pessin kanssa maan päälle. Kesä on kaunis ja täynnä mielenkiintoisia tapaamisia ja uusia kokemuksia pienelle keijulle. Yhdessä Pessin kanssa Illusia tapaa muun muassa Ristilukin, Piisamin, Kirjeenkantaja Kimalaisen ja hanhen. Valitettavasti kaikki uudet tuttavuudet eivät ole yhtä avuliaita ja ystävällisiä...

Kesä kuitenkin loppuu ja edessä siintää kylmä ja pitkä talvi. Pessi on tottunut nukkumaan talviunta, mutta ei voi nyt jättää Illusiaa yksin valvomaan koko kylmää talvea, kuinka hintelä keijukainen kestää kylmän talven? Niinpä ystävykset miettivät kuinka selvitä talvesta. Avulias Piisami rakentaa Pessille ja Illusialle lämpimän pesäkolon ja peltohiiri auttaa ruuan etsimisessä. Talveen mahtuu myös vastoinkäymisiä, mutta pihlajanmarjamehun ja lämpimän pesän avulla kaksikko selviytyy. Kevät koittaa taas ja Pessin ja Illusian pesäkolossa odottaakin suuri yllätys. Illusian kovat tuskat helpottavat ja pesään syntyy Pessin ja Illusian pieni tytär, metsänpeikon ja keijun tytär on karvaton ja siivetön - uusi ihminen on syntynyt.

Yrjö Kokko keksi sadun Pessistä ja Illusiasta ollessaan sodassa ja halutessaan lähettää joululahjan kotiin lapsilleen. Niinpä hän kehitti sadun joululehteä varten ja kirjoitti sadulle jatkoa tasaisin väliajoin. Pessi ja Illusia on niin hurmaava satu, että Kokon lapset varmasti tykästyivät isänsä tekeleeseen. Tämä oli aivan ihana lukukokemus, ja en voi kuin ihmetellä miksi en ole tätä aiemmin lukenut. Kokko kuvailee suomalaista luontoa todella kauniisti ja kammottavaa sotaakin kuvaillaan hieman eri tavalla, läheltä maanpintaa maailmaa katselevan metsänpeikon ja keijukaistytön silmin.

Tämä on kaunis, opettavainen satu jota oli ilo lukea. Pessimisti-peikko oppii paljon kauniin Illusian kautta, samalla kun keijukainenkin oppii maailmasta paljon uutta peikon ohjeistuksella. Pessi ja Illusia on tärkeä satu jonka sanoma ja opetus tulee hienosti esille Pessi-peikon ja keiju-Illusian ystävyyden kautta. Suosittelen tätä kaikille, jotka eivät tätä ole vielä lukeneet. Kirjassa saa hienon sadun lisäksi myös nauttia Yrjö Kokon kauniista mustavalkovalokuvista!


★★★★★

Tällä kirjalla osallistun myös klassikkohaasteeseen.

Sunset Park / Paul Auster

Sunset Park (Sunset Park, 2010) / Paul Auster. Tammen keltainen kirjasto, 2011. 353 sivua.

 Yksi syksyn odotetummista uutuuskäännöksistä oli minulle ehdottomasti Paul Austerin Sunset Park. Ihastuin, miltei rakastuin Austerin kerrontatapaan lukiessani Sattumuksia Brooklynissä-kirjan viime syksynä joten olen erittäin iloinen, että pääsin lukemaan tämän uutuuden heti tuoreeltaan.

Hieman alle kolmekymppinen Miles Heller asuu Floridassa, harrastaa käytettyjen tavaroiden valokuvaamista ja työskentelee siivoojana. Hänen elämänsä valopilkku on hieman liian nuori rakastettu, kuubalainen Pilar joka majailee Milesin luona koska on kyllästynyt jankuttavaan isosiskoonsa Angelaan. Miles on vieraantunut vanhemmistaan koska tuntee olevansa vastuussa monen vuoden takaisesta velipuolensa kuolemasta. Miles on yksi kirjan keskushahmoista, mutta niitä on myös muita.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin lamavuoteen 2008. Tapahtumapaikkana on vanha, ränsistynyt ja hylätty talo, Sunset Park Brooklynissa. Miles joutuu nuoren rakastettunsa vuoksi muuttamaan toiseen kaupunkiin juuri tuohon taloon jossa jo asustaa laittomasti hänen vanha ystävänsä Bing Nathan sekä kaksi nuorta naista, Alice Bergstrom ja Ellen Brice. Sunset Parkin muut asukkaat ovat Milesin lisäksi kirjan keskushahmoja, kaikilla on oma lusikkansa myös Milesin sopassa.

Miles siis palaa lapsuutensa maisemiin Brooklyniin ja tuntee, että hänen on pakko ottaa yhteyttä vanhempiinsa joihin ei ole tarkoituksella ollut yhteydessä seitsemään vuoteen. Vanhemmat kuitenkin tietävät Milesista enemmän kuin tämä arvaakaan... Kirjan tapahtumat ovat siis pitkälti sidoksissa Milesin elämään ja laittomasti asuttuun Sunset Parkiin, välillä etenkin Miles muistelee lapsuuttaan ja suhdettaan vanhempiinsa.

En tiedä mitä tästä oikein sanoisin... Jotenkin tämä kirja jäi hieman vajaaksi, etenkin kirjan henkilöiden suhteiden kuvailu jäi jotenkin pinnalliseksi. Milesin suhdetta vanhempiinsa kuvailtiin parhaiten, Sunset Parkin muut asukkaat saivat kirjassa paljon tilaa mutta jäivät kuitenkin jotenkin kaukaisiksi.

Ei minusta siis parasta Austeria, mutta se on varmaa, että Paul Auster osaa kirjoittaa. Teksti on niin sujuvaa ja hienoa, että se tempaisee mukaansa alusta saakka vaikka kirjan tapahtumat ehkä eivät aina ole jännittävän koukkuunnuttavia. Kokonaisen sivun mittaiset lauseetkin toimivat, vaikka en yleensä pisteettömästä tekstistä välitäkään. Austerin vahvuuksia on mielestäni myös mielenkiintoisten henkilöiden keksiminen. Kaikki henkilöt tässä kirjassa olivat omalla tavallaan kiinnostavia, olisin vain halunnut tutustua heihin vielä paremmin. Seuraavaksi haluan lukea Austerin viime vuonna suomennetun romaanin Näkymätön joka minulla onkin jo kirjastosta lainassa.


★★★+

Suomentaja: Erkki Jukarainen
Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

---

Ps! Tervetuloa kaikille uusille lukijoille! Kun sivupalkissa näkyy sata lukijaa pistän pystyyn pienet kirja-arpajaiset. Teitä on jo niin monia, jotka ilahduttavat minua kommenteilla -mielipiteillä ja tervehdyksillä. Kiitos jokainen♥

Neiti Soldan / Tuula Levo

Neiti Soldan / Tuula Levo. Otava, 2000. 287 sivua.

Juhani Ahon elämä on kiinnostanut minua lukion suomentunneista saakka. En osaa sanoa, mikä Ahossa kiinnostaa, mutta suurella mielenkiinnolla olen Ahosta lukenut ja tänä vuonna aloitin hänen kirjoittamiin kirjoihin tutustumisen kuunetelemalla Rautatien äänikirjana. Tuula Levo on kirjoittanut kirjan Neiti Soldan joka kertoo paljon myös Juhani Ahon elämästä. Kirjan kertojana toimii Tilly Soldan, Ahon vaimon Vennyn sisar ja Ahon toinen rakastettu.

Kun Venny esittelee Juhanin perheelleen ja kertoo naimisiinmenoaikeistaan, Juhani iskee silmänsä heti Vennyn nuorempaan sisareen, kauniiseen Tillyyn. Venny ja "Jussi" menevät kuitenkin suunnitelmien mukaan naimisiin ja muuttavat yhteiseen taloon, "Aholaan". Tilly matkustaa aina silloin tällöin "Aholaan" siskonsa avuksi, hän auttaa kotitöissä, siivoaa ja paikkaa vaatteita, ompelee verhoja ja leipoo. Tilly viettää myös kesälomia yhdessä sisarensa ja tämän miehen kanssa, eräs kesäinen venereissu muuttaa paljon kolmikon suhteissa.

Vennyn ja Jussin esikoinen, Heikki, syntyy kolmisen vuotta häiden jälkeen. Tilly on aluksi kateellinen, mutta auttaa jatkossa sisartaan lastenhoidossa ja rakastaa suloista sisarenpoikaansa. Kun taiteilijana työskentelevä Venny päättää lähteä työmatkalle ulkomaille, saapuu Tilly Vennyltä salassa Aholaan auttamaan Jussia kodin- ja pojanhoidossa. Yöt Tilly ja Jussi viettävät samassa sängyssä ja elävät muutenkin onnellista perhe-elämää muutaman päivän ajan. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Venny saapuu kotiin matkaltaan ja saa tietää miehensä ja sisarensa puuhista.

Tillyn ja Vennyn suhde tulehtuu pahasti, Jussin ja Vennyn avioliitto taas jatkuu samaan tapaan kuin ennenkin. He eivät osoita toisilleen paljonkaan hellyyttä, Tilly kertoo kerran nähneensä Vennyn koskettavan miestään. Ahoille syntyy kuitenkin toinen poika, Antti pari vuotta esikoisen jälkeen. Tillyn ja Jussinkin suhde jatkuu, nyt hieman varoisempana kuin ennen. Uusi katastrofi syntyy, kun Tilly huomaa olevansa raskaana. Venny ja Jussi patistavat hänet Tanskaan jossa hän synnyttää Jussille pojan, Nissen. Nisse jää muutamaksi vuodeksi Tanskaan, kunnes Tilly hakee hänet luokseen Suomeen. Tilly viettää onnellisimpia vuosiaan suuressa talossa jonka Jussi on hänelle ostanut. Hän pitää lastenkotia kaupunkilaislapsille ja asuu itse Nissen kanssa yhdessä talon huoneista. Vintillä on myös kirjailija Ahon ikioma huone jossa myös Tilly viettää monia öitä. Jussi asuu välillä Aholassa Vennyn ja kahden poikansa kanssa, välillä taas Tillyn luona. Kolmikon elämä vaikuttaa ulospäin varsin onnelliselta, mutta kaikkien kolmen hermot ovat kireällä ja mielialat heittelevät.

Neiti Soldan on mielenkiintoinen, totuuspohjainen kirja joka selvittää paljon Juhani Ahon elämästä. Mutta etenkin kirja antaa hyvän kuvan siitä, miltä Tilly Soldanista tuntui olla rakastamansa miehen "toinen vaimo". Jussi korosti jatkuvasti rakkauttaan Tillyä kohtaan, mutta ei kuitenkaan koskaan edes miettinyt jättävänsä vaimoaan Vennyä. Vaikka Venny oli sisarelleen vihainen, ei hän pystynyt sulkemaan tätä elämästään vaan sisaruusside oli vahvempi. Tilly kaipasi rakastamaansa Jussia lohduttomasti, vaikka välillä tuntui siltä, että hän sai mieheltä enemmän huomiota kuin Venny.

Neiti Soldanissa esiintyy Ahojen ja Soldanien lisäksi muitakin tunnettuja suomalaisia kulttuurihenkilöitä. Ahojen naapurissa asui Sibeliukset ja Jussille tärkeä henkilö oli Elisabeth Järnefelt, Sibeliuksen Aino-vaimon sekä taiteilija Eero Järnefeltin äiti. Myös esimerkiksi Aksel Gallen-Kallela sekä Sakari Topelius mainitaan.

Tuula Levon teksti on sujuvaa ja helppoa, ei turhia kikkailuja mutta mukavasti vanhan ajan tuntua. Neiti Soldan on kiehtova kuvaus Juhani Ahon ja Soldanin sisarten välisistä suhteista ja kirjan sivuilla pääsee tarkemmin myös tutustumaan Ahoon kirjailijana. Kuinka hän jatkuvasti oli sitä mieltä, ettei saanut mitään kirjoitettua, että hänen tekstinsä eivät antaneet lukijalle mitään, että kaikki kirjatkin olivat ihan turhanpäiväisiä ja huonoja. Kuinka väärässä mies olikaan...


★★★★

Huominen on liian kaukana / Chimamanda Ngozi Adichie

Huominen on liian kaukana (The Thing Around your Neck, 2009) / Chimamanda Ngozi Adichie. Otava, 2011. 261 sivua.

Jos haluat hyvän kuvan nigerialaisnaisten asemasta, elämästä, arjestakin kotimaassaan ja maahanmuuttajina Yhdysvalloissa -lue tämä Chimamanda Nqozi Adichien hieno novellikokoelma. Huominen on liian kaukana sisältää 12 novellia, kaikki hienoja ja hyviä, kaikki toisiinsa kietoutuneet aiheen kautta.

Mitä miettii nuori nigerialainen nainen, kun hän joutuu piiloutumaan vanhaan kauppaan Lagosin väkivaltaisuuksia pakoon? Entä mitä samanikäinen nigerialaisnainen joka on muuttanut aviomiehensä kanssa Yhdysvaltoihin ajattelee, kun kaikki muuttuu. Kun hän ei enää saa kokata mausteisia, voimakkaasti tuoksuvia perinneruokiaan, kun hänen aviomiehensä yhtäkkiä on Dave eikä enää Ofodile? Entä miten nuori nigerialaisnainen selviytyy rankasta lapsettomuudesta, kun hän haluaisi uuden talonsa täyteen tepsuttelevia lapsenjalkoja? Mitkä mahtavat olla amerikkalaisperheen lastenhoitajana työskentelevän nigerialaissyntyisen Kamaran päivien ilot, syyt joiden avulla hän jaksaa nousta sängystä aamulla? Mitä miettii nuori nigerialaistyttö surmatessaan veljensä?

Kirjan kantavana teemana on nigerialaisuus, nigerialainen kotimaassaan mutta usein myös maahanmuuttajana Yhdysvalloissa. Kansalaisuus voisi varmasti olla mikä tahansa, kotimaa mikä tahansa Afrikan maa, mutta uuden kotimaan ja oman syntymämaansa kulttuurin yhteentörmäystä ei usein voi välttää.

Aiheet ovat rankkoja, mutta kuvailevat taatusti nigerialaisnaisten elämää todentuntuisesti. Adichie on ehdottomasti taitava kirjoittaja, en ole vielä lukenut kumpaakaan hänen suomennetuista romaaneistaan mutta ne ovat ensi talven lukupinossa päällimmäisinä. Tarinat ovat mielenkiintoisia, ja monista niistä lukisi mielellään ihan kokonaisen kirjan. Minä en ole (ennen ollut) novellien suuri ystävä, mutta tätä kirjaa lukiessani en edes ajatellut lukevani novelleja. Harmittelin vain muutamaan otteeseen, että lyhyt tarina loppui jo.

Kirja sisältää kaksitoista hienoa novellia, muutama suosikki niiden joukosta löytyi, mutta mielestäni mikään ei ole selvästi huonompi kuin muut. Ehjä kokonaisuus, kaksitoista yhtä hienoa ja tärkeää tarinaa.

"Sinä kesänä kysyit mummilta, miksi Nonso joi ensimmäisenä, vaikka Dozie oli kolmentoista eli vuotta vanhempi, ja mummi vastasi, että Nonso oli hänen ainoa pojanpoikansa, joka jatkaisi Nnabuisin suvun nimeä, ja Dozie puolestaan vain nwadiana, hänen tyttärenpoikansa. Sinä kesänä löysit nurmikolta käärmeen luoman nahan, joka oli ehjä ja ohut kuin naisten nailonsukka, ja mummi kertoi, että sen luoneen käärmeen nimi oli echi eteka, `huominen on liian kaukana`. Yksi purema, hän sanoi, ja kaikki on ohi kymmenessä minuutissa."

 Novellien ystävät, ja minun kohtalotoverini -te jotka luulette että novellit eivät ole teidän juttu - lukekaa tämä!


★★★★

Myös näissä blogeissa on luettu tämä kirja:
Opuscolo
Kirjainten virrassa
Kirsin kirjanurkka
Juuri tällaista

Suomennos:Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Omituiset olympialaiset / Lasse Erola

Omituiset olympialaiset / Lasse Erola. Helsinki-kirjat, 2011. 184 sivua.

 Viime syksyn parhaisiin saavutuksiini lasken sen, että sain itsepäisen "en ikinä ole lukenut kokonaista kirjaa, ei se ole minua varten"-isäni lukemaan ihan kokonaisia kirjoja! Raahasin kirjastosta kotiin ensialkuun elämäkertoja ja tietokirjoja joiden aiheet tiesin kiinnostavan isääni. Urheilijoiden elämäkerrat upposivat hyvin ja viime syksynä isäni luki esimerkiksi Wilson Kirwasta kertovan "Juoksijasoturin ihmeellinen elämä" -kirjan, suomalaisten muusikoiden elämäkertoja sekä Johnny Cashista kertovan kirjan. Isäni luokittelee lukemisen hassusti syys- ja talvijutuksi, kesäisin hän lukee vain lehtiä. Älkää kysykö minulta miksi...

Tämä aloitus on siis aasinsiltana tämän postauksen aiheeseen, eli Lasse Erolan kirjoittamaan aiemmin tänä vuonna ilmestyneeseen kirjaan Omituiset olympialaiset. Kirja sisältää lyhyitä, omituisia tarinoita kesäolympialaisista ja tiesin, että tämä on sellainen kirja jonka isäni mielellään lukee. Niinpä annoinkin hänen lukea kirjan ensin, ja urheiluhulluutensa minuun tartuttaneena, minä luin innokkaasti kirjan vasta hänen jälkeensä. Siihen mennessä olin tosin jo kuullut puolet kirjan tarinoista, sillä isäni luki niitä mielellään ääneen :)

Meille urheiluhulluille tämä oli mitä mahtavin kirja. Täynnä pientä, hassua nippelitietoa kesäolympialaisten tapahtumista ihan olympiahistorian alusta tähän päivään saakka. Lasse Virénin "kaatumisesta voittoon" tiedetään jo, mutta kirja sisältää niin paljon tarinoita, että jotain uutta sieltä löytyy ihan varmasti kaikille urheilufaneille.

"Uusi-Seelanti lähetti Lontoon olympiakisoihin 1948 yhden painijan, Charlie Adamsin. Kisojen tulosluettelossa hänen nimeään ei kuitenkaan esiinny. Syy? Ennen kilpailujen alkua Adams jäi kiinni liikennerikkomuksesta. Poliisi pysäytti Adamsin hänen ajettuaan polkupyörällä jalkakäytävällä ja kirjoitti hänelle viiden shillingin sakon. Sen jälkeen Uuden-Seelannin olympiakomitea katsoi, että Adamsista oli tullut rikoksesta tuomittu henkilö ja siten sääntöjen mukaan sopimaton edustamaan maataan. Adams pudotettiin olympiajoukkueesta. " (s. 77)

Isäni piti erityisesti siitä, että kirja koostui lyhyistä tarinoista. Lyhyitä pätkiä pystyi helposti lukemaan muutaman kerralla ja jatkamaan taas seuraavana iltana. Todella sopiva rakenne henkilöille, jotka eivät jaksa lukea pitkiä pätkiä kerralla. Isälläni oli myös yksi toive: samanlainen kirja talviolympialaisista!

Lopuksi vielä yksi lyhyt tarina kirjasta. Kuinka paljon hyötyä onkaan lukemisesta?!

"Neuvostoliiton Viktor Kurentsov oli ennakkosuosikki painonnoston keskisarjassa Tokion kisoissa 1964. Hän kuitenkin hermoili ja jäi toiseksi. Mexicossa neljä vuotta myöhemmin hän oli viisaampi. Hän sulki kilpailun mielestään lukemalla nostovuorojensa välissä Leo Tolstoin kirjoja. Voitto tuli ylivoimaisesti." (s.122)

Isäni ja minun yhteistähdet tälle kirjaselle: ★★★★ ja meiltä molemmilta lämpimät suosittelut kaikille urheilufaneille!

Piiat / Kathryn Stockett

Piiat ( The Help, 2009) / Kathryn Stockett. WSOY, 2010. 462 sivua.

Kathryn Stockettin bestseller-romaani Piiat on ollut jo kauan lukulistallani pitkälti positiivisten blogiarvioiden vuoksi. Kirja tarttui mukaani kirjastoreissulla ja on viihdyttänyt minua kesän viimeisten (t)yövuorojen kuluessa. Nyt alkoi kahden viikon vapaat ennen luentojen alkua! Kaipaan toki jo takaisin töihin, niin hyvin siellä viihdyin ja niin ihanien ihmisten kanssa sain työskennellä... No, takaisin kirjaan;)

Piiat sijoittuu 1960-luvun Missisippiin, Jacksonin kaupunkiin. Rotusyrjintä kukoistaa yhä ja mustat naiset työskentelevät valkoisten naisten kodinhoitajina, lastenhoitajina, palvelijoina. Mustat eivät saa käyttää valkoisten kirjastoa, mustilla ja valkoisilla on omat ruokakaupat ja osa valkoisista on rakentanut mustalle kodinhoitajalleen jopa oman käymälän talonsa autotalliin, jotta musta takapuoli ei koskettaisi valkoisten pönttöjä ja levittäisi vakavia sairauksia.

Kirjassa vuorottelee kolme kertojaa, mustat taloudenhoitajat Aibileen ja Minny sekä valkoisen perheen tytär Miss Skeeter. Aibileen ja Minny työskentelevät kumpikin valkoisen naisen taloudenhoitajana, Minny on saanut potkut noin viidennentoista kerran ja päässyt töihin omituisen Miss Celian luokse kun taas Aibileen hoitaa seitsemättätoista valkoista lastaan Leefoltin perheessä. Miss Skeeter vähät välittää valkoisten naisten tehtävistä, kuten aviomiehen metsästyksestä, ja kuluttaa mieluummin aikaansa suuren haaveensa toteuttamiseen. Korkeakoulutettu Skeeter nimittäin haluaa kirjailijaksi ja päättääkin kirjoittaa rohkean kirjan piikojen kokemuksista valkoisten naisten kodeissa. Hän haastattelee kirjaansa parhaiden ystäviensä taloudenhoitajia ja saa hullunmyllyn lisäksi ystäviensä vihan niskaansa.

Piiat on samaan aikaan järkyttävä ja surullinen, mutta myös hauska ja toivoa antava. Onneksi pahoina aikoina oli myös niitä hyviä valkoisia. Onneksi oli Skeetereitä jotka halusivat auttaa, ja halusivat saada monet epäkohdat ja järjettömyydet jotka mustien ja valkoisten välillä vallitsivat, toisten tietoon. Kirjan kolme päähenkilöä ovat kiinnostavia, Aibileenin omistautumista työnantajansa lapsille oli hellyyttävää seurata, Minny taas oli ihailtavan voimakastahtoinen ja vahva ja Miss Skeeter nyt oli ainut valkoinen nainen jota kirjassa pystyi sietämään.

Kirjan kieli oli varsin sujuvaa, mutta hieman harmittelen etten lukenut tätä aiemmin alkuperäiskielellä. Luulenpa, että murre olisi ollut vaikuttavaa ja tuonut vielä lisäpisteitä kirjalle. Muutamassa kohdassa suomennos jotenkin tökki, ja muutamia sanavirheitäkin löysin jotka auttamatta aina hieman häiritsevät minua... Kokonaisuutena kuitenkin hieno kirja, aihe on kiinnostava ja tietysti tärkeä. Kirjaa lukiessani mieleeni tuli monta kertaa keväällä lukemani Häivähdys purppuraa ja muutamassa kohdassa vertailin etenkin Minnyä ja Purppuran Celietä...Pienen mökin emäntä on kirjoittanut yhteisjutun Piioista ja Purppurasta, minä jätän sen nyt toiseen kertaan;)

Minä luulin että rakastaisin tätä kirjaa, mutta ihan niin syvää vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt.Vaikuttava lukukokemus kuitenkin ja suosittelenkin tätä lämpimästi kaikille jotka eivät tätä vielä ole lukeneet. En nyt linkitä muita blogeja, sillä olisi varmasti helpompi linkittää heitä, jotka eivät tätä ole lukeneet;)

★★★★