sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Aarteemme kallis / Linn Ullmann



Aarteemme kallis / Linn Ullmann

WSOY, 2012. 360 sivua.
Alkuteos: Det dyrebare, 2011.
Suomentanut: Tarja Teva 
Kannen suunnittelu: Aud Gloppen Blaest
Mistä minulle? pyydetty arvostelukappale kustantajalta

Linn Ullmannin uutuusromaani Aarteemme kallis valikoitui vuoden viimeiseksi lukupiirikirjaksemme, koska se oli oikeastaan kaikkien piiriläisten lukulistalla. Minä en ole aiemmin lukenut Ullmannia, mutta ostin kirjamessuilta tänä vuonna jopa kaksi Ullmannin vanhempaa teosta. Aarteemme kallis-kirjan jälkeen odotan jo innolla, että ehdin lukea myös noita vanhempia teoksia.

Aarteemme kallis on erään perheen tarina. Kaikka alkaa siitä, kun keski-ikäinen Siri päättää järjestää Jenny-äidilleen 75-vuotis syntymäpäiväjuhlat. Hän suunnittelee juhlia ja järjestää ne kirjailijamiehensä Jonin avulla. Jenny ei vain juhlista oikein innostu, ja katoaakin juhlien aikana humalapäissään autoajelulle Siri-tyttärensä esikoisen Alman kanssa. Syntymäpäiväiltana katoaa myös Mille, Sirin ja Jonin tytärten Alman ja Livin lapsenvahti. Millestä ei löydy jälkeäkään, paitsi vuosia myöhemmin. Millen katoamista tutkiessa alkaa Sirin ja Jonin perheestä löytyä mitä vaietuimpia salaisuuksia. Menneisyyden valheet ja kipeät muistot tulevat pinnalle, ja perheen sisäiset sekavat ja kiemuraiset ihmissuhteet paljastuvat.

Aarteemme kallis sisältää suuren määrän todella kiinnostavia henkilöitä. Mielestäni Ullmann on todella taitava luodessaan erilaisia hahmoja, vaikka välillä ehkä tunsinkin, että tässä kirjassa on jo liikaa "epänormaaleja" ihmisiä. Kirjassa on myös tuotu erittäin taitavasti esille henkilöiden väliset suhteet. Etenkin äiti-tytär suhteita oli kirjassa kiinnostavaa seurata, niin Jennyn ja Sirin välistä suhdetta kuin myös Sirin ja tämän omien tytärten välisiä suhteita. Ullmann on myös kuvaillut erään vaikean avioliiton kiemuroita. Siri ja Jon kamppailevat omien ongelmiensa kanssa ja lisäksi Jonin omat ongelmat kirjailijantyönsä kanssa tuo perheeseen entistä enemmän kireyttä.

Välillä tunsin, että yhteen kirjaan on ahdettu vähän liikaa kaikkea. Että erikoisia ihmisiä on liikaa, ydinperheen lisäksi lukija tutustuu esimerkiksi Irman asuinkaveriin (rakastajaan, ystävään..?) salaperäiseen, isokokoiseen ja enkelikasvoiseen Irmaan, ja että koko kirjassa ei ole ainuttakaan normaalia, tervettä ihmissuhdetta. Toisaalta taas pidin kirjasta juuri tällaisena. Tarina imaisi minut mukaansa ihan ensisivuilta lähtien ja nautin todella paljon juuri tämän suvun tarinan lukemisesta, vaikka itse tarina ei todellakaan ole positiivinen, valoisa tai erityisen onnellinen.

Ullmannin kieli on vaivatonta ja nopealukuista, tarina eteni välillä varsin verkkaisesti mutta lopulta luin kirjan nopeasti. Minä pidän myös siitä, että Ullmann ei pureskele lukijalle kaikkea valmiiksi, että hieman jää pimentoon ja lukijan itsensä arvailtavaksi. Kirjan lopussa odotin ehkä vähän enemmän vastauksia ja ratkaisuja, mutta ihan hyvä näinkin.

Vaikka lukemisen aikana jäin välillä kummastelemaan kirjan runsautta, henkilöiden määrää sekä salaisuuksien ja outojen ihmissuhteiden määrää viihdyin kuitenkin kirjan parissa mainiosti. Tätä oli mukava lukea, tarina oli vetävä ja halusin ehdottomasti tietää miten perheen käy. Kaikki ei tosin selvinnyt lopussakaan, mutta en tiedä haittaako tuokaan...

8 kommenttia:

  1. Mua haittasi teoksen loppu - tunnustan :D Muuten kirja oli näine epätavallisene henkilöineen herkullinen, mutta olen kai sen verran perinteinen ihminen, että tykkään selkeistä lopuista. Avonaisuus ei kaikissa romaaneissa häiritse, mutta tässä se tökki, koska kirja oli jo muutenkin painava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin ehkä ihan pikkuisen, tai lähinnä se oli yllättävän avoin tällaisen kirjan jälkeen. Olisin ehkä kaivannut vähän enemmän vastauksia ;).

      Poista
    2. Minä jäin odottamaan jotain paljastusta, yllätystä ym. ja olinkin hieman hämilläni, kun kirja loppui, että tässäkö tämä nyt oli.

      Poista
    3. Vähän sama fiilis minullakin kuin Tuulialla. Odotin "suurempaa" ratkaisua.

      Poista
  2. Minua ei tässä haitannut mikään;-) Kuten Lukutuulialle tänään kommentoin, niin olen herkkä ärtymään liian runsaasta henkilömäärästä, mutta tässä kaikki oli niin kohdillaan. Sekasortoisista ihmisistä on kiinnostavampaa lukea kuin taviksista, joten tämä kirja vei sikälikin koko kiinnostukseni. Mille on kuin jännittävä kulissi, jossa perhe 'tapahtuu'. Hän on elossa ollessaan vaikuttavan kaunis ja huomattu, kuolleessaan kuin kaunis sumu eksyneille mielille.

    Minulle tämä kirja oli täydellinen, joten luen Ullmannia jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin sekasortoisista ihmisistä on ehdottomasti kiinnostavampaa lukea kuin ns. taviksista, mutta jotenkin koin että tässä kirjassa oli sitä sekasortoa melkeinpä vähän liikaa... Mille on tosiaan kiinnostava kulissi, alussa ajattelin että hänen roolinsa olisi suurempi, mutta lopulta voiton veikin mielestäni tämän perheen tarina.

      Poista
  3. Minullakin tämä odottelee lukupinossa ja toivon, että ehtisin vielä tämän vuoden puolella lukea :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.