perjantai 7. joulukuuta 2012

Luukku 7: 18 kivaa kirjanmerkkiä

 Joulukalenterini seitsemännestä luukusta paljastuu iso kasa kirjanmerkkejä, nimittäin 18 kappaletta. Käytän nykyään aina lukiessani kirjanmerkkiä, ja mitä kivempi merkki sen parempi. Ennen taittelin kirjojen sivuja hiirenkorville (hyi!) mutta enää en tuota harrasta. Käytän kirjanmerkkeinä paljon postikortteja, mutta viime viikkoina on kesken olevien kirjojen sivuille eksynyt monenlaisia eläimiäkin. Olin viime viikonloppuna lapsenvahtina ja askartelimme tätä ohjetta hieman muokkaillen hauskoja eläinaiheisia kirjamerkkejä. Merkit saa kätevästi sivun kulmaan kiinni ja eläimen korvat pilkistävät kirjasta. Eilen askartelin saman ohjeen mukaan kulmamerkkejä kuviopaperista ja vanhan kirjan sivuista.


Pupu, sammakko, possu ja poro piristävät sivun kulmassa.

Saman eläinmallin mukaan askartelin eilen kuviopaperista ja vanhan kirjan sivuista kirjanmerkkejä aikuisempaan makuun. Tällaisen laitan joululahjaksi antamieni kirjojen väliin odottamaan lukijaa.

Käytän kirjanmerkkeinä myös erilaisia ilmaismerkkejä, joita nappaan mukaani kirjakaupoista ja kirjamessuilta.

Erilaisia kivoja postikortteja käytän todella usein kirjanmerkkeinä. Tässä kuusi viime aikoina käytössä ollutta.


Kirjanmerkkien askartelu osoittautui koukuttavaksi hommaksi, ja taidan ennen joulua tehdä vielä muutaman. Helppoa ja rentouttavaa puuhastelua, suosittelen! :)

Minkälaisia kirjanmerkkejä sinä käytät?

8 kommenttia:

  1. Olipas hauskan näköisiä kirjanmerkkejä! Onkohan noille kulmamerkeille jonkinlainen ohje olemassa jossain?

    Itse käytän kirjanmerkkinä yleensä kaiken maaliman ilmaismerkkejä, joita on tarttunut mukaan milloin mistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkki on tuossa ylhäällä postauksessa, mutta tässäpä ohjeet vielä uudemman kerran: http://tallystreasury.com/2011/02/corner-page-bookmarks-3/.

      :)

      Poista
  2. Kivoja kirjanmerkkejä! Alkaa melkein itsekin kaipailla tuon ainokaisen rinnalle toista kaveria...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta merkkejä on kiva vaihdella, tuo hieman piristystä kirjojen väliinkin :).

      Poista
  3. Upeita! Noita eläinkulmamerkkejä teimme lasten kanssa lahjoiksi, mutta nyt alkoi himottaa tehdä lisää tuolla kirjansivuidealla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinmerkit on tosiaan kivoja! Suosittelen kokeilemaan myös kirjansivuilla, tai jos jostain löytyisi esim vanhoja nuotteja voisi tulla aika kivan näköisiä!:)

      Poista
    2. Hei, tuo nuotti-idea onkin hieno! Minulla on tallessa jotain vanhoja joululauluvihkosia, niistä voisi ottaa sivuja tähän ja tehdä kuoroa harrastavalle lukutoukkatädilleni joululahjaksi pari kirjanmerkkiä...

      Poista
    3. Kuulostaa tosi kivalta idealta! Täytyypä kaivella omiakin kaappeja nuottien toivossa :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.